Alan konservatiivisuus ja ulkotöiden erityisongelmat jarruttavat uuden tekniikan hyödyntämistä rakennustyömailla. Suurimmat muutokset tulevat tehdasvalmistuksen osuuden kasvusta.
Sääolot, työmaamontun haasteet, pitkät alihankintaketjut ja toimialan vanhoillisuus. Paljon selityksiä löytyy sille, miksi rakennusala hyödyntää uusinta tekniikkaa hitaammin kuin moni muu toimiala. Joka tapauksessa rakentamisen tuottavuus on noussut hitaasti. Vertailu vaikkapa tehdasteollisuuteen on sinänsä epäreilua, koska tehtaalla samat työt toistuvat ja esimerkiksi automatisointi on helpompaa.
Tehtaista todennäköisesti tuleekin rakennusalan teknologisen ja toimintatapojen mullistuksen avain. Tuottavuuden nosto on helpompaa tehtaissa, ja niiden kautta tuodaan rakentamisen muutos myös työmaiden arkeen. Näin arvioi KIRAHubin toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, joka seurasi pari vuotta läheltä rakennus- ja kiinteistöalan digitalisaatio- ja muita kehityshankkeita KIRA-digi-hankkeen digipäällikkönä.
”Rakentamisessa siirrytään tulevaisuudessa yhä enemmän moduuleihin. Tehtaiden kuivissa ja siisteissä sisätiloissa valmistetaan yhä enemmän ja yhä isompia moduuleita, jotka viedään työmaalle ja asennetaan nopeasti paikoilleen”, Lehtinen toteaa.
Moduulit ovat pitkään olleet käytössä esimerkiksi laivanrakennusalalla. Menetelmä tunnetaan myös talonrakennusalalla: esimerkiksi kylpyhuone-, keittiö- ja talotekniikkamoduuleja käytetään Suomessakin. Silti moduulien käytössä, niin määrässä kuin sovelluskohteissakin, on vielä paljon kasvun varaa.
Suurimmat tuottavuuden parantamismahdollisuudet ovat sarjatuotantoa muistuttavassa standardirakentamisessa. Erikoisemmat rakennuskohteet vaativat tulevaisuudessakin paljon paikan päällä rakentamista.
Väki vähenee työmaalla
Moduulien käytön lisääntyessä työvoiman tarve itse rakennustyömaalla vähenee ja työmaan kesto lyhenee. Samoin työmaahenkilöstön toimenkuvat muuttuvat. Työmaalla painottuvat entistä enemmän maanrakennustyöt, asentaminen ja viimeistely. Jossain määrin työmailla voidaan käyttää myös robotteja avustavissa tehtävissä, kuten siivoamisessa, tavaroiden siirtämisessä ja muissa yksinkertaisissa töissä.
Digitalisaatiota ja mobiililaitteita hyödynnetään vuosi vuodelta enemmän myös työmailla.
”Suurin potentiaali löytyy siitä, että reaaliaikainen tilanne saadaan välitettyä nopeasti kaikille. Työntekijä voi ennen työhön ryhtymistään tarkistaa tuoreimmat suunnitelmat mobiililaitteeltaan,” Lehtinen sanoo.
Digitekniikka auttaa myös tallentamaan tiedot käytetyistä materiaaleista. Tekniikan avulla pystytään myös jäljittämään yksittäinen kone tai laite isolta työmaalta.
Digitalisaatio ja tehdasrakentaminen nostavat vääjäämättä rakennusalan tuottavuutta. Tehdastyön lisääntyminen antaa koko rakentamisen ketjulle myös yhä paremmat mahdollisuudet varmistaa tasaisen hyvä laatu.
Helsingin kantakaupungissa katuremontit ruuhkauttavat liikennettä. Korjattavaa löytyisi katujen ja kunnallistekniikan ohella itse remonteistakin, joita on luvassa runsaasti. Virkamiehet vakuuttavat parantavansa tiedottamista, kilpailuttamista ja koordinointia.
Kaupunkien katu- ja kunnallistekniikassa oli pitkään vallalla sellainen lähestymistapa, että korjataan vasta sitten, kun jokin vikaantuu. Tällainen lähestymistapa toimi niin kauan kuin pääosin 1900-luvun alkupuoliskolla rakennettu verkosto ei ollut vielä lähellä elinkaarensa päätä. Samoin oli usein tapana, että eri osapuolet – vesihuoltolaitokset, sähkölaitokset ja puhelinyhdistykset – hoitivat visusti omaa osuuttaan, eivätkä aina koordinoineet investointiohjelmia keskenään. Tästä seurasi useita lyhytkestoisia työrupeamia eri katuosuuksilla.
Nyt kun elinkaariajattelu on lisääntynyt ja katujen kätkemä tekniikka on auttamattomasti ikääntynyttä, on pakko ja järkevää toteuttaa laajoja remontteja. Varsinkin parina viime vuonna ne ovat koetelleet kaduilla liikkujien hermoja. Urakoiden pitkää kestoa on moni manaillut, mutta taustalla on kuitenkin vastaansanomattomia järkisyitä.
”Ei esimerkiksi Mechelininkatua voi sulkea kokonaan remontin ajaksi. Jos näin tehtäisiin, urakka-ajat taatusti puolittuisivat, mutta kadun varrella asuvien ja elinkeinoaan harjoittavien tilanne olisi kohtuuton. Talotyömailla tilanne on sikäli helpompi, että työmaa-alueen voi aidata ja toimia aidan sisäpuolella omalta kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Katutyömailla on otettava huomioon kaikki kadun käyttäjät ja sen varren asukkaat – kouluja, päiväkoteja ja kauppaliikkeitä unohtamatta”, pohtii yksikön päällikkö Jarmo Ahonen Helsingin kaupungin Kaupunkiympäristö -yksiköstä.
Mechelininkadusta tuli kauhuesimerkki
Mechelininkatu on noussut monen tällä valtakadulla liikkuneen mielessä kauhuesimerkiksi katutyömaiden aikataulutuksesta Helsingissä. Ahonen huomauttaa, että katuremontin pitkä kesto oli jo alun perin tiedossa ja että tästä oli aikanaan tiedotettu.
Ahonen myöntää, että Mechelininkadun remontin myöhemmässä tiedotuksesta löytyy parannettavaa.
”Aiomme hyödyntää päättyneiden töiden opetuksia. Muun muassa tiedotus työmaan sidosryhmille tulee olemaan parempaa”, hän lupaa.
Laadulle ja ajalle lisäpainoa
Isoimmat urakat on Ahosen mielestä järkevintä teettää hinta-laatu-urakoina.
”Hämeentien tänä vuonna käynnistyvästä katuremontista järjestimme urakkakilpailun. Yhtenä kriteerinä oli laatu, joka osin koostuu läpimenoajasta ja sen minimoinnista. Pelkkää läpimenoaikaa ei voi käyttää ainoana arviointikriteerinä. On selvää, ettei ammattitaitoinen urakoitsija ole työmaalla yhtään ylimääräistä päivää, sillä urakan kannattavuus riippuu tästä”, Ahonen toteaa.
Organisaatiouudistus pahaan saumaan
Samoihin aikoihin kuin Mechelininkadun remontti käynnistyi, Helsingin kaupungin uusi organisaatiorakenne tuli voimaan. Näillä asioilla ei tietenkään ole syy-yhteyttä niihin puhtaasti teknisiin seikkoihin, jotka vaikuttavat työmaiden kestoon.
Uusi organisaatiorakenne on kuitenkin vaatinut ja vaatii edelleen totuttelua, varsinkin kun hankkeissa sen eri vaiheissa mukana olevat yksiköt toimivat fyysisesti erillään. Vasta vuonna 2020 koko Kaupunkiympäristön toimiala muuttaa yhteisiin tiloihin Kalasataman uuteen virastotaloon. Tämä toivottavasti sujuvoittaa Mechelininkadun ja Hämeentien remontin kaltaisten hankkeiden koordinoimista ennen kaikkea suunnitteluvaiheessa.
Miksi katutöiden ja kaupungin koko teknisen toimialan organisaatio piti uudistaa kokonaan? Aiemmin eri toimialojen substanssiosaajilla oli nykyistä enemmän päätäntävaltaa toimialansa rahanjakoon. Erään kaupungilla pitkään työskennelleen teknisen asiantuntijan mukaan organisaatiouudistuksen syynä oli se, että poliittiset päättäjät halusivat vaikuttaa aiempaa enemmän hankkeisiin.
Lopputulos on joka tapauksessa se, että uusi organisaatiomalli vaatii toimiakseen entistä tiiviimpää yhteistyötä. Ilman tähänastista tehokkaampaa koordinointia ja yhteispeliä katuremonttien ruuhkavuodet Helsingissä näyttävät huolestuttavilta.
Kallio yllätti ainakin rakentajat
Tammikuussa valmistunut Mechelininkadun remontti sai investointikimmokkeensa useasta samaan aikaan vaikuttavasta tekijästä: paineesta parantaa pyöräilijöiden turvallisuutta rakentamalla erilliset pyöräilykaistat sekä puuston ja kunnallistekniikan ikääntymisestä. Kaupungin oma rakentamisyksikkö Stara ryhtyi kaksivuotiseen, noin 15 miljoonaa euroa maksaneeseen urakkaan tammikuussa 2017. Staran vastuulla olivat myös HSY:n putkitukset, HKL:n kiskotyöt sekä sähkötyöt, operaattoreiden putkitukset ja liikennevalojen uusiminen. Noin puolet urakan arvosta koostui putkitöistä.
Urakkasopimuksen mukaan töiden oli määrä valmistua elokuussa 2018. Kunnallistekniikan osalta se olisi Staran tuotantopäällikkö Eila Häggin näkemyksen mukaan onnistunutkin ilman louhintamäärien kasvua kaikilla kuudella urakka-alueella.
”Kalliota jouduttiin räjäyttämisen lisäksi irrottamaan kiilaamalla, joka on hitaampi menetelmä. Kiilaaminen kuitenkin mahdollistaa vanhan kunnallistekniikan häiriöttömän käytön, eikä se vaurioita ympäristön herkkiä rakenteita”, Hägg perustelee.
Kun sata vuotta sitten vesijohdot ja viemäriputket asennettiin katua rakennettaessa, kiveä irrotettiin juuri sen verran kuin oli putkien mahduttamiseksi tarpeen. Myöhemmin, kun samaan paikoin kalliopintojen rajaamaan kaivantoon on lisätty nyky-yhteiskunnassa tarvittavaa tekniikkaa, sama kaivanto on käynyt entistä ahtaammaksi. Tilanteessa, missä pääosa tästä tekniikasta ikääntyy vaihtamiskuntoon samanaikaisesti, tilaa oli tehtävä lisää suurta varovaisuutta noudattaen. ”Pelkkä katupintojen uusiminen olisi peanuts, ohi yhdessä kesässä. Tekniikan uusiminen vie aikaa, varsinkin silloin, kun pitää irrottaa kiveä”, Jarmo Ahonen sanoo.
Mechelininkadun remontti toteutettiin kuudessa pätkässä. Kooltaan vastaavia tai lähes vastaavia remontteja on Ahosen mukaan tiedossa kantakaupungissa useita. Koko Meilahden ja Taka-Töölön katuverkko on rakennettu noin sata vuotta sitten. Esimerkiksi Etu-Töölössä kadut kunnallistekniikoineen ovat vielä vanhempia.
Kaivannon pituudella ratkaiseva merkitys
Mechelininkadun remontin kaksivuotiseen kestoon vaikutti ratkaisevasti se, että samalla kertaa uusittiin kaikki katurakenteen sisältämä tekniikka. Suurin osa tästä työstä oli vesihuoltotekniikan uusimista. Vanhat, pääosin valurautaiset vesijohdot ja betoniset viemärit korvattiin uusilla putkilla, joiden koot vaihtelevat 300 millimetristä 1 200 milliin. Lisäksi sekaviemäröinnin eriyttämiseksi asennettiin uutta hulevesilinjaa. Nämä työt oli tehtävä suhteellisen lyhyissä pätkissä.
”Määräävin seikka on näissä töissä se, kuinka pitkän matkaa kaivanto on turvallisesti ja kustannustehokkaasti pidettävissä kerralla auki. Tämä myös antaa rajaa sitä, missä määrin putkiliitosten esiasennusta voi hyödyntää asennusten nopeuttamiseksi”, toteaa osastonjohtaja Tuomo Heinonen HSY:stä.
Heinonen sanoo Helsingin kantakaupungin vesihuoltotekniikan välttämättömän uusimisen olevan vasta alussa. Iso kysymys hänen mukaansa on se, kuuluuko yksityisten kiinteistöjen aikoinaan kadun puolelle asennuttaman tekniikan uusiminen kaupungille vai kiinteistönomistajalle.
”Tämä juridinen kysymys on ratkaistava tapauskohtaisesti. Järkevää olisi, että silloin kun kunnallistekniikkaa on uusittava, se tehtäisiin sekä kaupungin omistamalle runkolinjalle että kiinteistön liittymille, olivatpa ne kadun puolella alun perin kiinteistön tai kaupungin omistamia”, hän pohtii.
Heinonen arvioi, että joka tapauksessa tarvitaan runsaasti neuvotteluja. Osa kiinteistöjen omistajista investoinee yhteisen edun nimissä, osa taas pidättäytynee rahojensa käytöstä toistaiseksi.
”Putkistojen elinkaaren jäljellä oleva ikä on toki vaikea määrittää tarkoin. Järkevää olisi tehdä kerralla niin paljon kuin mahdollista”, Heinonen suosittelee.
Puut puhuttivat
Helsingin Mechelininkadun remontin pitkä kesto harmitti monia, etenkin autoilijoita. Lisää vettä kritiikin myllyyn tuotti kadunvarren puiden kaataminen.
”Kun lehmukset yli sata vuotta sitten istutettiin, niillä ja niiden juuristolla oli tilaa kasvaa. Ajan saatossa tätä tilaa on viety, kun uutta tekniikkaa on asennettu”, Jarmo Ahonen perustelee.
Uudet puut on nyt istutettu. Istutusalueen betoni- ja luonnonkivipinnoilla on sovellettu uudenlaista kantavaa kasvualustarakennetta. Puiden juuristot on ankkuroitu, jotta puut pysyvät pystyssä ja niiden luontainen juurtuminen saadaan varmistetuksi.
Vesikaton rakentaminen maassa säästää Tampereella satoja tunteja korkealla tehtävää työtä.
Tamperelaisen luhtitalon työmaalla kattoristikot ovat jo tukevasti pystyssä, vaikka rakennelma lepää vielä perustusten päällä.
Vesikaton rakentaminen maassa on vähitellen yleistyvä tapa, johon rakennusliikkeitä houkuttelee ennen kaikkea työturvallisuuden parantuminen ja mahdollisuus suojata rakenteet vesisateelta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Trendikodit Oy:n myyntijohtaja Samu Sippola sanoo, että vakavimmat työtapaturmat tapahtuvat tyypillisesti kattotöiden yhteydessä. ”Vaarallisimpia työvaiheita on aluskatteen levitys. Vaikka meillä ei vakavia tapaturmia ole sattunut, mutta läheltä piti -tilanteet ovat tapahtuneet katolla. Viime vuosina tällaisia tilanteita ei ole oikeastaan ollut.”
Pellit asennetaan noston jälkeen
Työn alla oleva 490 neliömetrin kokoinen katto kootaan 5 lohkosta, jotka nostetaan paikoilleen seinäelementtien asennuksen yhteydessä. Kattopeltejä ja yläpohjan eristystä sekä höyrynsulkua lukuun ottamatta koko katto tehdään valmiiksi perustusten päällä.
Toimitusjohtaja Lauri Sippola arvioi, että ylhäällä katolla tai telineiltä käsin tehtävän työn määrä vähenee uuden toimintatavan ansiosta peräti 80−90 prosenttia. Tampereen kohteessa puhutaan sadoista tunneista. ”Ristikon kainaloita levyttäessä joutuu menemään jopa kyykkyyn, joten telinetarve on hyvinkin negatiivinen.”
Kokonaan ilman turvavarusteita ei kattoa voi maassakaan tehdä. ”Harjalla työskentelykorkeus on kolme metriä ja silloinhan täytyy valjaat olla”, Samu Sippola sanoo.
Lohkot nostetaan paikoilleen neljästä tukipisteestä ristikoiden alapaarteiden alapuolelta. Koska lohkot ovat suuria ja katon muoto epäsymmetrinen, harjalta nostaminen ei tässä kohteessa onnistu. ”Harjalta nostettavaan kattoon olemme joskus tehneet pellitkin valmiiksi maassa harjapeltiä ja savupiipun peltejä lukuun ottamatta”, Lauri Sippola kertoo.
Useimmiten kate on asennettu vasta noston jälkeen.
”Katto aina taipuu vähän, kun nostetaan, ja silloin on riski, että pelti ruttaantuu. Tästä aiheutuu turhaa kulua”, Samu Sippola sanoo.
Kahdeksantoista asunnon luhtitalo pysyy säältä suojassa, kun kattolohkot voidaan nostaa seinäelementtien päälle heti pystytyksen jälkeen. Samu Sippolan mukaan katon rakentaminen maassa on onnistunut myös sellaisilta omatoimirakentajilta, joilla on jonkinlaista rakennusalan taustaa.
Nosto paikalleen kestää vartin
Nostoa varten kattoelementteihin tehdään lisäjäykistykset. Erityisesti harjalta nostettaessa alapaarteisiin kohdistuvat puristavat voimat kasvavat suuriksi.
”Kattorakenne on suunniteltu kestämään juuri päinvastaisia voimia. Siksi noston kestävyys on suunniteltava huolellisesti. Jos nostaa väärästä kohdasta, riskit ovat isot”, Lauri Sippola sanoo.
Katon nostaminen paikoilleen on nopea toimitus. Sippolat kertovat, että tyypillisesti aikaa kuluu vartti. Ennätys on kolme minuuttia.
”Katto ohjataan sen vastakkaisiin kulmiin kiinnitetyillä naruilla noin 20 senttimetrin päähän. Loppu hoidetaan lankun pätkillä, jotka toimivat kiiloina ja ohjaavat katon paikalleen”, Lauri Sippola kertoo.
Koska maassa rakentaminen on helpompaa, näkyy se Sippoloiden mukaan myös laadussa.
”Esimerkiksi otsalaudat on helpompi ampua kiinni, kun ne ovat hartiatasossa”, Samu Sippola havainnollistaa.
Vaikka nostosta syntyy kustannuksia, on maassa rakentaminen myös taloudellisesti kannattavaa. Lauri Sippolan mukaan katon rakentamiseen tarvittavaa työaikaa säästyy kymmeniä prosentteja.
”En puhu kustannussäästöistä, mutta jonkinlainen tehokkuusajattelu täytyy olla, että pysymme mukana tiukassa hintakilpailussa”.
Harkitse maassa rakentamista, jos:
Katon rakenne ei ole turhan monimutkainen. Helpoimmalla pääsee yksinkertaisen harja- tai pulpettikaton kanssa. Monimuotoisen kurkihirsirakenteen kasaaminen sokkelin päällä voi olla hankalaa.
Perustus on yhdessä tasossa. Moniportaisen perustuksen päälle kattoa on vaikea tukea rakentamisen ajaksi.
Tontilla on riittävästi tilaa nostoa ja katon tilapäistä säilytystä varten. Jyrkkään rinteeseen kattoa ei kannata nostaa odottamaan ylösnostoa.
Vuonna 1915 perustivat helsinkiläiset rakennusmestarit kiinteistöosakeyhtiön tarkoituksella rakentaa Helsinkiin 1-luokkaisen kokous-, liike- ja asuintalon, joka yhtiöjärjestyksen mukaan,
vähitellen osakkeita arpomalla, siirtyisi heidän järjestönsä, Suomen Rakennusmestariliiton, omaisuudeksi. Taloa varten ostettiin Historiallisen museon (Kansallismuseo, toim. huom.) läheisyydestä suuri, kahdelle kadulle ulottuva tontti, Länsi-Viertotie 12 – Töölönkatu 11 (nyk. Mannerheimintie 40 – Töölönk. 11., toim. huom.). Sota-ajan vuoksi on yritys jäänyt aikaisemmin toteuttamatta, mutta on nyt aikomus rakentaa, mikäli mahdollista, ensimmäisten Helsinkiin suunniteltujen uudisrakennusten joukossa.
Rakennuksen piirustuksia varten on sota-aikana toimeenpantu yleinen luonnoskilpailu, joka hiljakkoin päättyi. Laaditun rakennusohjelman mukana tulee talon L. Viertotien puoleinen osa ( 6 kerrosta) aikaa voittaen kokonaisuudessaan muodostettavaksi liikehuoneistoiksi, ja tulee sen ensimmäiseen kerrokseen jo alussa sijoitettavaksi Kansallis-Osake-Pankin Töölön konttori, Rakennusainekauppa, rakennusteknillinen kirjakauppa y.m.s. Talon halvimpaan osaan, katurakennuksien väliseen siipeen, sovitetaan kokoussali sivuhuoneineen 200 hengelle, Rakentajain Klubin huoneisto ja Rakennusmestariliiton kanslia, jossa saavat suojansa Liiton ammattilehtien ”Rakennustaidon” ja ”Byggnadskonstin” toimistot, Tapaturmavakuutus-Oy Louhi, Rakentajain Kustannus-Oy, Liiton Eläkerahasto y.m. Tähän n.s. ”omaan osastoon”, johon johtaa hissillä varustettu käytävä L. Viertotien puolelta, tulee vielä matkustajakoti sekä ullakkokerrokseen pysyvä rakennusaineiden ja uutuuksien näyttely. Loppuosa rakennuksesta, Töölönkadun puoli kokonaisuudessaan, on suunniteltu yksityisasunnoiksi, ja tulee niitä I palkinnon saaneen ehdotuksen mukaan kaikkiaan 102 huonetta, jaettuina 2, 3, 4 ja 5 huoneen ja keittiön huoneistoihin.
Piirustuskilpailun tuloksiin voidaan, niukasta osanotosta huolimatta, olla varsin tyytyväisiä.
Puolen vuosisadan odotus palkitaan, kun Lahden eteläinen kehätie valmistuu viimeistään kahden vuoden päästä. Hankkeen vaativinta rakennustekniikkaa edustaa läntisin eli Hollolan puoleinen osuus. Erityisesti kaksi pitkää liittopalkkisiltaa vaatii huippuosaamista.
Valtatie 12 on Suomen valtateistä ainoa, jonka reitti kulkee nykyäänkin kaupunkitaajaman halki. Nyt reitti siirtyy etelämmäs Lahden kaupungin, Hollolan kunnan ja silloisen Liikenneviraston, nykyisen Väylän, keväällä 2017 tekemän toteuttamissopimuksen mukaisesti. Yli 15 kilometriä uutta tietä sisältävä hanke maksaa noin 265 miljoonaa euroa, josta summasta merkittävä osa kuluu pohjavahvistuksiin.
”Teräsputkipaalujen pituus on enimmillään 72 metriä. Hitsattavia jatkoksia tarvitaan tämän kokonaispituuden saavuttamiseksi neljä tai viisi. Pohjat ovat kallioiden välisillä osuuksilla heikosti kantavia”, kertoo Destian työpäällikkö Pekka Nissinen.
Aikanaan oli luonnollista rakentaa Valtatie 12 – kuten suuri osa muutakin valtatieverkostoa – harjujen kupeeseen hyvin kantaville pohjille. Tuolloiseen agendaan ei kuulunut ajatella pohjaveden suojaustarvetta. Pohjavahvistustekniikkakin on kehittynyt etenkin viimeisten parinkymmenen vuoden aikana, jolloin muun muassa porapaalutus on yleistynyt.
Destian työpäällikkö Pekka Nissinen esittelee urakkansa sisältämän tieosuuden pohjasuhteita.
Kehätien työmaalla porapaalutus on käytössä erityisissä paikoissa kahdesta syystä. Ensinnäkään junaradan kohdalla maaperä ei saisi häiriintyä. Toinen porapaalutuksen käyttökohde on pohjavahvistus siinä kohdassa, missä kallionpinta pehmeikön sisällä viettää jyrkästi. Poraamalla paalut kallioon asti niiden tyvipäät pysyvät taatusti paikallaan.
Valtaosa kehätien siltojen paalutuksista on kuitenkin lyömällä asennettavia teräsputkipaaluja. Kaikkein rankimmin kuormitetuissa ja heikoimmin kantavissa kohdissa sillat on perustettava paalujen varaan, ja siltojen tulopenkereet tehdään betonisten paalulaattojen päälle. Erilaisia paalutuksia tarvitaan peräti 10 siltaan kehätien yhteensä 18 sillasta.
Liittopalkkisillat jokilaaksojen yli
Vaativimmat siltarakenteet Destian urakassa ovat kaksi laaksosiltaa, jotka molemmat rakennetaan liittopalkkirakenteisina. Sekä Vähäjoen että Luhdanjoen yli 200-metristen siltojen teräspalkit ja puiset muottipukit asennetaan teräsbetonipilareiden varaan. Betonivalun jälkeen teräspalkit ja betonilaatta toimivat yhdessä liittopalkkina, kun palkin ylälaippaan hitsatut vaarnatapit välittävät työntövoimat rakenneosien välillä.
Asennustapana on työntömenetelmä: siltatyö etenee pituussuunnassa kannenosa kerrallaan.
Tuomo Hautamäki naulaa muottipukin minuutissa.
”Jokaiseen työntö- ja betonointivaiheeseen on tehtävä tarkat mitoituslaskelmat jo suunnitteluvaiheessa. Toinen oleellinen laskelmin tarkistettava seikka on 25 metriä korkeiden siltapilareiden stabiliteetti. Laskelmin tulee osoittaa, etteivät pilarit menetä äärimmäisessäkään kuormitustilanteessa vakavuuttaan eli ne eivät nurjahda”, kertoo Vähäjoen laaksosillan rakennesuunnittelusta vastaava Sami Noponen Sweco Rakennetekniikka Oy:stä.
Osassa silloista kansi rakennetaan liittorakenteisten pilarien varaan. Niissä kuori on ruostumatonta terästä ja sisus on normaaliin tapaan raudoitettu teräsbetonipilari.
Oma vaativa ja työläs osansa sillanrakennusta on tällä työmaalla puisten muottien teko. Tätä varten Destia tarvitsi työmaalleen sydäntalven aikaan aliurakoitsijakseen joukon päteviä ja tehokkaita kirvesmiehiä, joiden työpanoksen valmistuttua suurimpien siltojen betonityöt päästiin lopputalvesta aloittamaan.
Meilahteen rakennettavan Siltasairaalan urakassa logistiikka ja hyvät liikennejärjestelyt ovat avainasemassa. Oman haasteensa tarjoavat vaikeat tuuliolosuhteet sekä toimiminen sairaala-alueen sydämessä.
Helsingin Meilahdessa sairaanhoitotilojen rakennushankkeet seuraavat toistaan. Vuonna 2015 valmistui HUSLAB-toimitalo, 2017 Naistenklinikan L-osa ja viime vuonna Uusi lastensairaala. Parhaillaan Meilahden sairaala-alueen länsilaidalla eletään tulevan Siltasairaalan ST-osan runkotyövaihetta. Kyse on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) historian suurimmasta rakennushankkeesta. Siltasairaalan yhteydessä toteutetaan myös tilaajan erillinen sädehoitolaitteiden investointihanke.
Siltasairaalan pääurakoitsijana toimiva SRV aloitti tammikuussa 2018 ST-osan purku- ja pohjarakennustyöt. Sitä edelsi yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana toteutettavan hankkeen kehitysvaihe.
”Lähtöasetelmat olivat hyvät, sillä saimme käyttää urakasta ensimmäisen puoli vuotta työn etukäteissuunnitteluun. Tuona aikana kohteessa ei tehty lainkaan rakentamiseen liittyviä työsuorituksia”, kertoo SRV:n projektipäällikkö Mirja Serenius.
Kuljetukset minuuttiaikataululla
Hankkeen onnistumisen kannalta tärkeimmäksi asiaksi ovat nousseet työmaa-alueen logistiset järjestelyt. Tiukasti Paciuksenkadun kupeessa sijaitsevalle kapealle ja käytössä olevien sairaalarakennusten ympäröimälle tontille on ollut mahdotonta miettiä rakennusmateriaalien varastointia.
Työmaaliikenne on ratkaistu vuokraamalla Helsingin kaupungilta kuusi metriä leveä väylä Paciuksenkadun reunasta. Tälle koko työmaan mittaiselle, yksisuuntaiselle kujalle keskittyvä tavaraliikenne perustuu ennalta varattaviin toimitusaikoihin, joiden puitteissa kuormat on toimitettava ja purettava. Siltasairaalan työmaalle saapuu viikoittain noin 50 rekkaa, toisinaan jopa 20 yhdessä päivässä.
”Vuokratulle väylälle kipataan esimerkiksi työmaan täyttöihin menevää maa-ainesta, joka on siirrettävä ripeästi eteenpäin ennen seuraavan auton saapumista. Myöhästymisiin ei ole varaa, sen verran minuuttiaikataululla täällä mennään”, sanoo SRV:n työmaapäällikkö Matti Julin.
Työmaan torninosturit pystyvät operoimaan, kun tuulen voimakkuus on alle 20 metriä sekunnissa, mutta todellisuudessa tuulirajat ovat tiukemmat, kertoo SRV:n työmaapäällikkö Matti Julin (vas.). Meilahdessa tuulee usein ja kovaa.
Louhintatyöt loppusuoralla
Siltasairaalan työmaa on jaettu lohkoihin, joista I–IV-lohkot muodostavat sairaalan ST-osan ja V-lohko SY-osan, jonka purku- ja pohjarakennustyöt käynnistyivät lokakuussa 2018. VI-lohkon silta yhdistää ST- ja SY-osan.
Ennen aloitusta Syöpätautien klinikan pääsisäänkäynti siirrettiin rakennuksen toiselle puolelle erillisenä hankkeena HUSin toimesta, sillä työmaavaiheen käynnistyttyä SY-osalla vanha kulkuväylä ei ollut enää käytettävissä.
Työmaan ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana Siltasairaalan koko alalta louhittiin kiviainesta 4 400 kuorma-autollisen verran, yhteensä noin 36 000 kiintokuutiota.
Louhinta on ollut haastavaa erityisesti ykköslohkossa, jonka läpi kulkee maanalainen huoltotunneli. Tämän alueen napanuoran sisällä sijaitsee muun muassa Meilahden sairaala-alueelle elintärkeitä sähkö- ja lvi-yhteyksiä, joiden toimivuus on turvattava urakan aikana. Louhintaa on tehty tunnelin ympäriltä molemmin puolin.
”Louhinnassa on oltava muutenkin kieli keskellä suuta, sillä sairaaloiden laitteet ovat herkkiä tärinälle. Siksi olemme tehneet työmaalla tärinätöntä louhintaa muun muassa kiilaamalla sekä ottaneet käyttöön erikoisräjähteen, jonka ansiosta kallion tärinä on huomattavasti vähäisempää”, toteaa Julin.
Louhinnat ovat osa pohjarakennustyötä, jonka on tarkoitus valmistua pääosin ennen kesää 2019. ST-osan runkotyöt jatkuvat syksyyn asti. Teräspilareiden varaan rakennettavan Siltasairaalan toimintakokeet alkavat vuonna 2021. Tavoite rakennushankkeen lopulliselle valmistumiselle on kesäkuu 2022.
”SRV oli urakoimassa Uutta lastensairaalaa, joka luovutettiin tilaajalle kaksi kuukautta etuajassa. Moni siinä projektissa mukana olleista työskentelee myös Siltasairaalan parissa, joten meillä on käytössämme paljon hyvää kokemusta sairaanhoitotilojen rakentamisesta”, sanoo Serenius.
Julkisivut tehdään kaksoisjulkisivuna, runkona
termorankaelementit, jotka verhoillaan alumiinikoteloilla sekä kirkkailla ja silkkipainokuvioiduilla
laseilla.
Tuulesta haittaa nostureille
Tammikuun pakkasilla ykköslohkon ensimmäisten kerrosrakenteiden huipuilla käy navakka merituuli, joka pyyhkii korkealla kallionkielekkeellä sijaitsevaa työmaata kohtuullisella voimalla. Betonilaattojen asennusta ja raudoitusmateriaalien siirtämistä luonnonvoimat eivät estä, mutta Julinin mukaan tuuliolosuhteet vaikeuttavat ja toisinaan jopa keskeyttävät torninostureiden toiminnan.
”Tuuli puhaltaa tänne suoraan mereltä keräten vauhtia leveällä Paciuksenkadulla. Työmaan torninosturit pystyvät operoimaan, kun tuulen voimakkuus on alle 20 metriä sekunnissa, mutta todellisuudessa tuulirajat ovat tiukemmat. Lopullisen päätöksen turvallisesta nostosta ja nostojen keskeyttämisestä tekee aina nosturinkuljettaja. Kevyemmät ja pinta-alaltaan suuremmat materiaalit ottavat herkemmin tuulta alleen ja alkavat pyöriä, mikä on aina työturvallisuusriski”, hän kertoo.
Kolmen torninosturin ja niitä avustavien ajoneuvonosturien merkitys ahtaalla työmaalla on suuri. Nosturivarausten väliajat hyödynnetään työmaan sisäisissä tavaransiirroissa aina, kun se vain on mahdollista. Tammikuussa tapahtunut yhden nosturin rikkoutuminen aiheutti ylimääräistä päänvaivaa, mutta toistaiseksi sekä luonnon että tekniikan heittämistä haasteista on selvitty kunnialla.
Turvallisesti ja erittäin tarkasti
”Vaikeista olosuhteista huolimatta olemme tehneet töitä yli vuoden ilman yhtään vakavaa työtapaturmaa. Lisäksi kaikki työvaiheet on onnistuttu tekemään vaarantamatta sairaaloiden potilasturvallisuutta”, Julin toteaa.
Tekemistä toki riittää, sillä sairaanhoitotiloissa korostuvat terveellisyys- ja turvallisuusvaatimukset, joita SRV noudattaa tarkasti. Uuden lastensairaalan rakentamisen aikana kertyneet kokemukset pölyntorjunnasta ja kosteudenhallinnasta on otettu käyttöön Siltasairaalan työmaalla. Rakennusten ulkovaipat pyritään saamaan umpeen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jolloin sisätyöt pystytään aloittamaan hyvissä olosuhteissa.
Rakennusmateriaalien kuivumista seurataan mittauksilla sekä rakenteisiin asennettavilla antureilla. Betonirakenteista otettavat koepalat toimitetaan eteenpäin tarkempiin laboratoriotutkimuksiin.
”Rakentamisen hallinnan ja toteutuksen suunnittelussa käytämme apuna Last Planner -menetelmää. Tahtiaikataulu on puolestaan tekeillä ykköslohkon ylimpien kerrosten potilashuoneiden ja kylpyhuoneiden tuotannonsuunnitteluun ja -ohjaukseen”, Serenius kertoo.
Siltasairaala
Omistaja: HUS.
Rakennuttaja: HUS-Kiinteistöt Oy.
Projektinjohtourakoitsija: SRV.
Pää- ja arkkitehtisuunnittelu: Team Integrated (AW2-Arkkitehdit Oy, Brunet Saunier Architectures S.A, Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy ja arkkitehtitoimisto Harris-Kjisik Oy).
Päätoteuttajan budjetti: 243 milj. euroa.
Kokonaispinta-ala: noin 71 500 brutto-m2.
Työmaan vahvuus: 220 henkilöä (1/2019).
Infrografiikka
Siltasairaala nousee Meilahden tornisairaalan ja nykyisen Syöpätautien klinikkarakennuksen väliin. Uusi sairaala koostuu kahdesta rakennusosasta, joita yhdistää siltamainen osa. Siltasairaala korvaa nykyisen Töölön sairaalan ja suurelta osin Syöpätautien klinikan tilat.
Uudisrakentamisen aikakausi
Meilahden sairaala-alue on uudistunut tällä vuosikymmenellä kovaa tahtia. Kolmiosairaala valmistui vuonna 2010 ja 1960- luvulla valmistuneen Tornisairaalan peruskorjaus vuonna 2014. Perässä seurasivat HUSLAB-toimitalo sekä Meilahden sairaalaa palvelevat uudet maanalaiset huoltotilat vuonna 2015. Naistenklinikan lisärakennuksen laajennus ja peruskorjaus saatiin valmiiksi viivästysten jälkeen vuonna 2017. Viime vuonna valmistuivat Uusi lastensairaala sekä Syöpätautien klinikan maanalaiset laitetilat.
Ennen Siltasairaalan valmistumista saadaan päätökseen myös Puistosairaalan eli entisen Lastenklinikan peruskorjaus aikuiskirurgian käyttöön.
”Töölön sairaalan toiminnat siirtyvät vuoden 2023 alusta Siltasairaalaan lukuun ottamatta plastiikkakirurgiaa, joka siirtyy peruskorjattavaan Puistosairaalaan. Töölöstä Siltasairaalaan muuttavat muun muassa neurokirurgia, ortopedia ja traumatologia. Siltasairaala korvaa myös suuren osan nykyisen Syöpätautien klinikan tiloista”, kertoo HUSin hankejohtaja Raija Malmström.
Meilahden sairaala-alueelle ei nyt ole suunnitteilla uudisrakennuksia. Sen sijaan useat rakennukset, kuten nykyinen Silmä-korvasairaala, odottavat suunnitelmia mahdollisesta peruskorjauksesta.
Rakennustyömaa on roboteille hankala paikka lyödä itsensä läpi. Robottien mahdollisuudet tehostaa rakennustyömaan toimintaa löytyvät avustavista tehtävistä.
Maailma automatisoituu vauhdilla, mutta rakennustyömailla robotti on äärimmäisen harvinainen näky. Itse asiassa rakennusteollisuus on työmaiden osalta vähinten automatisoitunut teollisuudenala.
Toisin pitäisi olla, huomauttaa Centria-ammattikorkeakoulun Digital Manufacturing -teeman asiantuntija Sakari Pieskä.
”Jo 1990-luvulla alan konferensseissa puhuttiin, että liippausrobotti on täällä 10 vuoden päästä. Ei niitä kuitenkaan näy”, Pieskä toteaa.
Suurin syy ovat olosuhteet. Robotti on hyvä ennustettavissa ja toisteisissa sarjatöissä, ihminen taas joustavuutta vaativissa, vaihtelevissa suoritteissa.
”Autotehtaassa robotti voidaan sijoittaa turvallisesti häkkiin, missä ympäristö ja työt ovat ennustettavia. Rakennustyömaallahan tilanne on täysin päinvastainen”, robotiikkatutkija Jyrki Latokartano Tampereen yliopistosta kiteyttää.
Ammattilainen vielä halvempi
Jos jotakin voidaan automatisoida, se automatisoidaan. Vanhimpia rakennusalan sovelluksia ovat tasaista seinää valmistavat muurausrobotit.
”Niiden käyttö ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Esimerkiksi laastin koostumus vaihtelee olosuhteiden mukaan, ja tiilien pitäisi olla juuri robotille sopivia”, Pieskä sanoo.
Siksi robotiikka ei raksalla etene. On helpompaa ottaa eri kivet ja laastit hallitseva muurari paikalle. Jotta roboteista saataisiin hyöty irti, pitäisi koko rakennustyömaan toimintamalli ajatella alusta asti uudelleen.
Siihen suuntaan on menossa australialaisen FBR:n Hadrian X. Kuorma-auton päällä toimiva 3d-tulostin valmistaa robottikädellään talon harkko harkolta digireseptin mukaan. Amerikkalaisen Apis Corin laite puolestaan ”printtaa” talon polymeeribetonista.
”Läpilyöntiin on silti vielä matkaa. Esimerkiksi raudoituksia ei näissä hirveästi näy, mikä jo pelkästään saa epäilemään toimivuutta Suomessa”, Latokartano sanoo.
Katastrofialueilla tai kehitysmaissa halpa ja nopea rakennus voisi olla kaivattu apu.
Apulaisena tai etäohjattuna
Tekniikka on huono isäntä, mutta siitä saa kelpo rengin rakennustyömaallekin.
”Robotti voisi tuoda tiilet ja laastin, drone taas lennättää tarvittavat työkalut ylempiin kerroksiin. Ihmiset pääsevät keskittymään ydinosaamiseensa”, Latokartano näkee.
Ihmisen etänä ohjaamille, osin autonomisille palveluroboteille puolestaan hyviä käyttökohteita ovat esimerkiksi purkutyömaat, joissa pöly- tai vaikkapa asbestialtistus on suuri. Myös cobotiikka eli ihmisen ja robotiikan yhteispeli voisi rakennuksilla toimia.
”Robotti voi tehdä paneloinnista liukuhihnamaisen osuuden, ja timpuri viimeistellä vaikeimmat paikat”, Pieskä näkee.
Tätä taustaa vasten Jyrki Latokartano puhuu robotiikasta myös eri alojen opiskelijoille. Robotit eivät vie töitä, mutta muuttavat niitä ja osaamistarpeita.
”Ongelmanratkaisukyky nousee suureen arvoon. Robotiikkaan ei kannata asennoitua pelon kautta vaan miettiä, miten omasta työstä voisi robotiikan avulla kehittää vielä mukavampaa”, Latokartano sanoo.
Robotti taipuu moneksi
• Yleisesti sanalla robotti tarkoitetaan laitetta, joka kykenee automaattisesti ja ainakin osin itsenäisesti tekemään työn, johon ennen tarvittiin ihminen. • Laaja-alaisella termillä voidaan kuitenkin viitata yhtä hyvin automatisoituun kokoonpanolinjaan kuin tekoälyn ja konenäön avulla lähes itsenäisesti operoivaan laitteeseen. • Rakennustyömailla robotteja voidaan jo nyt hyödyntää muun muassa muurauksessa, maalauksessa, tavaroiden liikuttamisessa ja yksinkertaisten väliseinien rakentamisessa. • Kuorma-auton päällä toimivilla 3d-tulostimlla voidaan rakentaa talo suoraan digitaalisten piirustusten mukaan.
Muutoksen tuulet -sarja käsittelee rakennussektorin uudistumista ja teknologian kehittymistä. Sarjan ensimmäinen artikkeli julkaistiin Rakennustaito 1/2019:ssä ja on luettavissa myös www.rakennustaito.fi.
Viherkerroin lisää töitä ja kustannuksia, mutta rakennuttajalla on vapaus valita erilaisista ratkaisuista.
Viherkerroin on arkisempi asia kuin arvaisikaan. Monet ratkaisut ovat jo käytössä.
”Viherkerroin on vielä tuntematon käsite työmailla. Mutta suurin osa siihen liittyvästä rakentamisesta on jo tuttua”, Lujatalon kohdemestari Ahti Korhonen kertoo.
Lujatalo toimii pääurakoitsijana Helsingin viherkertoimen pilotti-
kohteissa Sienankujalla, Kuninkaantammessa. Helsingin Asuntotuotantotoimiston rakennuttamissa kahdessa kaupungin vuokratalossa sekä Helsingin Asumisoikeus Oy:n asumisoikeustalossa viherkerroin on 0,8. Lukema on tavallinen asuinalueilla. Sitä on toteutettu viherkatoilla, istutuksilla, viljelylaatikoilla ja hulevesijärjestelmillä.
Viherkertoimella varmistetaan tonttien riittävä viherpinta-ala,
ehkäistään hulevesitulvia ja varaudutaan ilmastonmuutokseen. Monipuolinen kasvillisuus lisää viihtyisyyttä, mutta myös viilentää mikroilmastoa hellepäivinä ja varjostaa sopivasti.
Vaikka viherkerroin lisää töitä ja kustannuksia, rakennuttajalla on vapaus valita erilaisista viherratkaisuista, joita kertoimen laskentaohjelma tarjoaa.
Nykyään kerroin huomioidaan jo kaikissa Helsingin uusissa kaavahankkeissa lukuun ottamatta keskustaa. Se näkyy työmailla samalla, kun asemakaavat siirtyvät toteutukseen.
Myös muissa suurissa kaupungeissa on kehitteillä paikallisiin oloihin sopivia viherkertoimia. Berliini otti viherkertoimen käyttöön ensimmäisenä vuonna 1997.
Hulevesiratkaisut työläimpiä
Tontin viherkerroinlaskelma liitetään rakennuslupahakemukseen.
”Hulevesiratkaisut ovat työläimpiä ja vaativat huolellisuutta. Se ei ole kuitenkaan ongelma, jos suunnitelma on hyvä ja urakoitsija pätevä. Valmistumisen jälkeen niiden toiminta riippuu myös ylläpidosta.”
Helsingin Sienankujalla viherkertoimen toteutuksessa kohdattiin alkuhankaluuksia. Tonteilla oli tarkoitus säilyttää isoja puita, mutta maanpinnan korkeutta jouduttiin nostamaan tien takia niin paljon, että puut eivät olisi enää pärjänneet. Ne kaadettiin ja tilalle istutettiin uusia. Samalla suunnitelma piti tarkistaa, koska taimista saa vähemmän pisteitä kertoimeen.
Vantaa käyttää Puu-Kivistön kaavoissa ensimmäisen kerran kaupungin vihertehokkuus-työkalua, joka vastaa viherkerrointa. Tulossa on muun muassa viherkattoja ja -seiniä. Rakennusliike Reponen Oy on jo kerännyt kokemusta monenlaisista viherkatoista ja -julkisivusta Vihreistä vihrein -kerrostalon urakassa Jätkäsaaressa, Helsingissä.
”Uudenlaisen viherseinän rakentaminen oli poikkeuksellisen mielenkiintoinen tehtävä, suoranaista salapoliisityötä. Se kasvaa julkisivujen ulkopuolella olevissa istutuslaatikoissa, jotka hoidetaan nostimilta ja katolta tulevalla kastelujärjestelmällä. Viherseinät suojaavat ulkoseinää piiskasateelta ja kuumuudelta”, kuvailee työmaan vastaava mestari Mika Mäkelä Reposelta.
Valtioneuvoston vuokraama, ulkoministeriön käytössä oleva suojeltu kiinteistö Helsingin Katajanokalla kokee seuraavan kahden vuoden aikana perusteellisen remontin. Keskeinen tavoite on luoda talossa työskenteleville mahdollisimman hyvät työskentelyolot.
Venäjän sotaväen kasarmina alun alkaen palvellut Merikasarmi on ollut Suomen ulkoministeriön käytössä 1980-luvulta lähtien. Kun viime marraskuussa käynnistynyt mittava peruskorjaus kesään 2021 mennessä valmistuu, kaikki ministeriön noin 800 Suomessa työskentelevää henkilöä mahtuvat samaan kiinteistöön.
”Ennen peruskorjausta työpisteitä oli useissa osoitteissa. Nyt kaikki työntekijät saadaan saman katon alle. Se onnistuu parantamalla tilankäytön tehokkuutta monitilatoimistokonseptin avulla. Jatkossa kiinteitä työpisteitä ei ole. Työpiste valitaan kulloisenkin työtehtävän mukaan”, kertoo Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Markku Inkeroinen. Työpisteitä on yhteensä 650.
Inkeroinen korostaa Senaatin kiinteistöissään käyttöönottaman monitilatoimiston erityislaatua. Kyse ei hänen mukaansa ole avotoimistosta, vaan isosta kirjosta ominaisuuksiltaan vaihtelevia tiloja hiljaisista huoneista ja niin sanotuista vetäytymistiloista hyvin varustettuihin yhteiskokoustiloihin.
”Eri tiloihin pääsy on myös tarkkaan määritelty tehtävien mukaan. Uudenlainen toiminnallisuus ja myös talotekniikan ikääntyneisyys vaikuttivat siihen, että mittava peruskorjaus kannattaa tehdä juuri nyt. Rakenneteknisesti olisi vielä elinkaarta ollut jäljellä, mutta remontin yhteydessä on järkevää laittaa talo kerralla kaikilta osin kuntoon”, Inkeroinen toteaa.
Työmaan vastaava mestari Tuomas Nousiainen NCC:stä (vas.), Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Markku Inkeroinen ja NCC:n työmaainsinööri Niko Simola tekevät yhteistyötä liki kolme vuotta kestävässä Merikasarmin remontissa.
Haitta-aineet kuriin
Varsinaisia rakenneteknisiä korjauksia Merikasarmin kiinteistöön on tarpeen tehdä melko vähän, sillä vanhimpien osien kantava tiilirunko ja puiset välipohjat sekä uudempien osien betonirunko ovat varsin hyvässä kunnossa.
Vanhimpien, 1800-luvulla rakennettujen kiinteistön osien rakenteet sisältävät kuitenkin aikanaan tavallisia ja hyväksyttyjä aineita, kuten kreosoottia ja asbestia. Asbestia ja kreosoottia sisältävät rakenteet puretaan, minkä lisäksi sisäpinnat tiivistyskorjataan.
”Kiinnitämme suurta huomiota aliurakoitsijoiden valintaan, niin myös tiivistyskorjauksen tekijöistä päätettäessä. Pitää olla tietysti ammattitaito kohdallaan, minkä lisäksi on osoitettava, että lakisääteiset velvollisuudet on hoidettu”, sanoo työmaan vastaava mestari Tuomas Nousiainen NCC:stä.
NCC toimii hankkeessa palveluntuottajana – Senaatti-alliansseissa käytettävän terminologian mukaisesti. Senaatti ja NCC muodostavat allianssin kahdestaan: NCC huolehtii suunnittelun ohjaamisesta, Senaatti-kiinteistöt sen johtamisesta. Markku Inkeroinen pitää Senaatin allianssimallin yksinkertaisuutta hyvänä asiana.
”Oikeastaan tämä on varsin lähellä projektinjohtourakointia. Se tosin on erona, että jaamme riskit. Jos hankkeen aikataulu-, kustannus- ja muut tavoitteet toteutuvat, NCC saa onnistumisesta lisäpalkkion”, Inkeroinen toteaa.
Konkari tuo hiljaista tietoa
Edellytykset onnistuneesti sujuvalle hankkeelle ovat myös siksi, että NCC:n työpäällikkö Juha Korkiakoski oli 1980-luvulla mukana, kun kiinteistössä viimeksi tehtiin remontti. Myös tuolloin remontti oli talotekniikkavetoinen. Korkiakosken kautta työmaalle on siirtynyt sellaista hiljaista tietoa, joka ei olisi ollut mahdollista pelkästään dokumentteja tutkimalla.
Viimeistä edellisellä isossa remontissa ei kuitenkaan kajottu haitta-aineisiin, esimerkiksi perustuksissa aikanaan yleisesti käytettyyn kreosoottiin. Se nousi huolenaiheeksi vasta 1990-luvulla, kun ympäristötietoisuus kasvoi ja korjausrakentamisen menetelmät kehittyivät.
Vanhat portaat on suojattava työmaan ajaksi vanerilla.
Nopeutunut hanke
Jäähdytyksen lisääminen kuuluu nykyisen toimistorakentamisen perusasioihin, kun tavoitellaan hyviä työskentelyoloja. Kun lisäksi ilmanvaihdon ilmamäärät ovat kasvaneet 1980-lukuun verrattuna, on luonnollista, että talotekniikalle tarvitaan aiempaa enemmän tilaa.
”Rakennamme pystykuiluja jonkin verran lisää. Lisäksi tietomalli auttaa optimoimaan tekniikan tilankäyttöä”, Tuomas Nousiainen kertoo.
Talotekniikan hankinnoista kaksiosaisen hankkeen ykkösvaiheeseen NCC on tehnyt jo pääosan: sähköt urakoi Aro Systems, LVI-työt puolestaan Quattroservices. Rakennusautomaatiourakoitsijakin valitaan vielä kesään mennessä.
Kakkosvaihe alkoi vajaan puolen vuoden viipeellä ykkösvaiheeseen nähden. Alun perin näiden vaiheiden välisen ajoituseron piti olla paljon pidempi kuin nyt toteutuva puoli vuotta. Tämän mahdollisti valtioneuvoston kanslian ulkoministeriön tarpeisiin löytämät väistötilat Esplanadin varrelta. Näin kaksiosaisen hankkeen kokonaisaikataulu nopeutuu peräti runsaalla kahdella vuodella.
Laadun kustannuksella hanketta ei kuitenkaan kiritä luovutuskuntoon. Luovutusprosessi on kaksivaiheinen: vaiheista ensimmäisessä NCC luovuttaa kohteen itselleen ja korjaa mahdollisesti havaitsemansa virheet ja puutteet. Varsinaisessa tilaajalle luovutuksessa on periaatteena nollatoleranssi: myöhemmin, talon ollessa käytössä, ei saa enää tulla korjattavaa – ei ennen kuin vasta seuraavassa suurremontissa vuosikymmenien päästä.
Rakennusmestari Jalo N. Syvähuoko keksinyt oloihimme sopivan nostolaitteen siihen liittyvine muine parannuksineen.
Tunnettua on, kuinka sillä huonerakennustyypillä, useampikerroksisella kivirakennuksella, joka on ollut yleinen maamme suuremmissa kaupungeissa, ns. apuritöiden työpalkat tekevät enemmän kuin minkään muun rakennustyön erikoisalan palkat, samalla kuin tällaisten töiden ja niiden tekijäin johto ja järjestely on ollut kaikkein kiusallisinta. Sanottuihin töihin lasketaan tavallisesti kuuluvaksi tiilien ja laastin sekä muiden rakennusaineiden ja telinetarpeiden kantaminen ja jakaminen työmaalla, yms. ei-ammattilaisten suoritettavaksi kuuluvat tehtävät. Niihin on laskettu menevän 30% työpalkoista silloinkin, kun jonkinlaista nostopeliä on käytetty, joten siis vain 70% on jäänyt lukuisten ammattimiesryhmäin osalle.
Rakennusmestari Jalo N. Syvähuokon suunnittelema ”Nosturi”. Kone on sijoitettu 6-kerroksisen rakennuksen ylimpään kerrokseen. Koukussa riippuu 4,5 m:n pituinen pala muuraajan telinettä laastipaljuineen ja miehineen. (Kuva on otettu rakennustyömaalta Helsingin Etu-Töölössä vuonna 1919, todennäköisesti Freesenkatu 3:ssa. toim. huom.)
Rakennusmestari Akseli W. Malmin ilmituotua yleisesti tunnetun harmin aputöiden suorittamisvaikeuksista eräässä helsinkiläisten rakennusmestarien kokouksessa pitämässään esitelmässä, sai rakennusmesteri Jalo N. Syvähuoko siitä intoa suunnitella koneen, joka auttaisi häntä itseään ja ammattitovereita pälkähästä. Pakollisina toimettomuuden päivinä, kapinakuukausina 1918, päätti hän työnsä, jonka tulos ”Nosturi” on nyt kunnialla kestänyt ensimmäisen tulikokeensa.
Rakennusmestari Jalo N. Syvähuokon (1886-1963) yritystoiminta alkoi jo 1900-luvun alussa betonitöistä, etenkin kerrostalojen teräsbetonirakenteiden tekemisestä. Myöhemmin hän laajensi rakennusurakointiin. Syvähuoko kehitti useita rakennuskoneita.
Tämä nostolaitos on pienikokoinen verrattuna suurikokoisiin maanpinnassa seisoviin mastoranoihin (ks. Rakennustaito 1913 n:ot 10-11, siv. 141), vaikka sen käsivarren ulottuvaisuus silti on tuo kunnioitettava 15 metriä. ”Nosturi” asetetaan seisomaan neljällä diagonaneilla (vitaposkilla) tuetun puupiirun varaan, joihin se on kiinnitettävä lujasti ja näin muodostuneen telineen jalka varustettava maaperässä vastapainoilla. Sitä mukaa kuin rakennus nousee, jatketaan piiruja ja jäävät ne aina välipermannon kohdalla rautabetonin sisään – kone sijoitetaan keskelle rakennusta – mikä seikka puolestaan estää koneen vakavuuden heikentymistä ylöspäin mentäessä. ”Nosturi” nostaa itse itsensä apupylvään avulla silloin kuin sen alustan korottaminen on tarpeellista, mikä tapahtuu kerran kunkin kerroksen kohdalla. Kone on konstruoitu niin pieniin osiin, että sen ullakkokerrokseen päästyä voi purkaa pieniin osiin ja kantaa alas.
Ilmastonmuutoksen seurauksena viistovesisateet yleistyvät ja keskilämpötila nousee Suomessa. Näiden rinnalle on noussut kolmas asia eli riskiskenaario vesihöyryn diffuusiosta. Kosteudenhallinnan uudistettavat suositukset koskevat myös korjausrakentamista.
Diffuusio aiheutuu osapaineiden erosta rakennuksen eri puolilla. Olemme tottuneet siihen, että lämpimän sisäilman kosteus pyrkii diffusoitumaan kohti rakenteen uloimpia osia. Myös tähän asti toiminut sääntö, jonka mukaan sisäilmassa on enemmän kosteutta kuin ulkoilmassa, lasketaan uudelleen Ilmatieteenlaitoksen datan pohjalta.
Ilmastonmuutoksen kiihtyessä sääolot haastavat olemassa olevan rakentamisen tietotaidon.
”Tulevaisuuden rakentamisessa emme voi luottaa vanhaan tietoon”, summaa ympäristöministeriön rakennusneuvos Teppo Lehtinen.
Uudet ohjeet valmisteilla
Lehtisen mukaan nyt pitää varautua uusiin reunaehtoihin rakennusten kosteudenhallinnassa. Asiantuntijatyöryhmä tuottaa uuden suositusohjeiston maankäyttöä ja rakentamista koskevia säädöksiä paaluttavaan Suomen rakentamismääräyskokoelmaan.
Tuulisuus ja tuulen paineet ovat muutostilassa, mutta ne ovat diffuusiota paremmin ennustettavissa ilmaston käyttäytymistä simuloivilla tietokonemalleilla.
”Tuulien ja myös lumensadannan kehittymistä on jo jonkin aikaa voitu ennakoida tutkimuksen avulla”, Lehtinen vahvistaa.
Yksi avainkysymys on vesihöyryn diffuusion hallinta. Alkuvuodesta virkamiesten käynnistämä hanketyö uusista kosteusteknisen laskennan reunaehdoista on muuttamassa algoritmeja, joita käytetään suunnittelussa. Laskentaohjelmilla arvioidaan rakenteiden käyttäytymistä erilaisissa muuttuvissa kosteusoloissa.
”Kosteusfysikaalisen laskennan hallinta rakennesuunnittelussa on aivan olennainen osa tulevaisuuden rakentamista”, Lehtinen summaa.
Diffuusion outo käytös
Lämpötilaero yksin ei määrää diffuusion suuntaa, vaan esimerkiksi rakennuksen alapohjarakenteissa kosteus voi diffusoitua kylmemmästä lämpimämpään.
Kosteusvaurioiden kannalta ongelmallisin tilanne syntyy, jos rakenteen sisäpuolelta pääsee vesihöyryä diffuusiolla enemmän rakenteeseen kuin rakenteesta voi poistua. Kylmänkosteat syys- ja talvisäät ovat yleistyneet etenkin Suomen rannikkoalueilla. Tämä on riskiskenaarion taustalla.
”Tällöin kylmänä vuodenaikana rakenteeseen voi tiivistyä haitallisessa määrin kosteutta”, Lehtinen selvittää.
Rakentamismalli normaalia asumista vastaavan vesihöyryn osapaineiden erosta sisä- ja ulkoilman välillä päivittyy. Erittäin tärkeää on ohjeistaa korjausrakentamista uusimman tiedon pohjalta.
”Myös korjausrakentaminen on uutena kokonaisuutena mukana arvioinnissa. Asetukset ottavat huomioon yhteiseurooppalaiset rakentamisen standardit”, Lehtinen perustelee.
Iso hybridikiinteistö Lauttasaaressa on ollut kokeneillekin tekijöille vaativa työmaa. Monet muutokset ovat testanneet projektinhallintakyvyt.
Helsingin Lauttasaareen 1980-luvun puolivälissä rakennetut toimistotalot saavat uuden elämän. Melkonkadun ja Itälahdenkadun rajaama kortteli muuntuu monikäyttöiseksi kokonaisuudeksi, joka palvelee kaupunkilaisia vauvasta vaariin.
Käyttötarkoituksen muutos on vaatinut rakentajilta monipuolista osaamista, runsasta venymistä, kekseliäisyyttä tiukoissa paikoissa ja monipuolisia projektinhallintakykyjä alati muuttuvissa olosuhteissa. ”Kun tulimme tänne tammikuussa 2018, jollakin oli ajatus, että tänne tehdään vain pientä pintaremonttia. Todellinen tilanne selvisi kaikille kuitenkin hyvin pian”, korjausurakan pääurakoitsijan rakennusyhtiö Jatkeen vastaava työnjohtaja Piia Iivonen sanoo.
Rakennusteknisesti suurimmat muutokset tehtiin Melkonkadun kiinteistöön. ”Tilaa ei laajennettu juurikaan, mutta kalliita neliöitä ne ovat, kertoo Piia Iivonen.
Huipputiimi selättää vaikeudet
Iivosella ja hankkeen työpäälliköllä Eddy Sobottilla on yhteinen historia aiemman työnantajan palveluksesta. Kun Iivonen kuuli Jatkeelle siirtyneeltä Sobottilta hankkeesta ja mahdollisuudesta päästä siihen mukaan, hän kokosi työnjohtajatiimin ja tuli porukalla mukaan hankkeeseen.
”Tällaisella työmaalla pitää olla toisilleen tuttu ja hyvin yhteen hitsautunut tiimi, jonka yhteistyö ja tiedonkulku pelaavat. Kun tilanteet vaihtuvat päivittäin, kaikkien pitää koko ajan olla tietoisia siitä, mitä muutoksia on tehty ja miten edetään”, Iivonen sanoo.
Hankkeen suurimmat rakennustekniset haasteet liittyvät suunnitelmien jatkuvaan muuttumiseen sekä siihen, että erilaisia purku- ja rakennusvaiheita on pitänyt tehdä poikkeuksellisen paljon yhtä aikaa.
Työpäällikkö Eddy Sobott kertoo, että putkistojen asentaminen monikäyttötaloon on väistämättä tavallista vaikeampaa.
Työn alkaessa oli käytettävissä vain alustavat rakenne- ja lvis-suunnitelmat. Vanhoista piirustuksista ei juuri ollut apua, eikä taloa pystytty perin juurin kartoittamaan niin kauan kun siellä oli vuokralaisia.
Vuokralaisista osa jatkoi töitään työmaana olevissa rakennuksissa jopa yli puoli vuotta sen jälkeen, kun purkutyöt aloitettiin. Tämän tuotti monenlaista lisätyötä rakentajille. Syntyi muun muassa hieman huumoria sisältänyt sanonta palomiesperjantai.
”Parina perjantaina kävi niin, että automaattisen palohälytyksen johdot menivät poikki, mikä aiheutti hälytyksen. Aloimme jo odottaa, tulevatko palomiehet aina perjantaisin”, Iivonen sanoo.
Uutta ja vanhan uudistamista
Saneeraus- ja uudisrakennuskohde koostuu kolmesta rakennuksesta. Itälahdentien puolella oleva kaksirappuinen toimistokiinteistö peruskorjataan asuintaloksi ja sen katutasoon tulee päiväkoti.
Suurin työ tehdään Melkonkatu 22:ssa, jossa viisikerroksinen toimistorakennus muutetaan kuusikerroksiseksi monitoimitaloksi.
Uudistetuissa rakennuksissa on runsaasti putkia ja talotekniikkaa ja siksi myös paljon kotelointeja.
Kolmas asuinrakennus nousee kahden vanhan rakennuksen väliin muodostaen U-muotoisen kokonaisuuden. Pohjana olleen yksikerroksisen auditoriorakennuksen päälle on noussut kolme asuinkerrosta.
Ulkoisesti suurimmat muutokset näkyvät asuinkerrosten parvekkeina ja kokonaan uutena itä-länsisuuntaisena taloja, joka yhdistää entiset konttorikiinteistöt. Uutta on myös ikkunarivistöissä: aiemmat toimistorakennukseen sopineet nauhamaiset ikkunarivistöt on katkaistu muun muassa asuntojen väleihin tulevilla umpinaisilla osilla.
Vahvistuksia ja äänieristeitä
Melkonkadun puoleisen kiinteistön työmaa on kiinnostavin, sillä siellä on tehty rakennusteknisesti suurimmat muutokset. Menemme siis sinne.
Astumme porraskäytävään ja sieltä uutuuttaan kiiltävään asuntoon, jonka ulko-oven oviaukon yläpuolella on reilun metrin mittainen ratakiskon vahvuinen teräspalkki. Se on läpipultattu viidellä tukevalla pultilla talon betonirunkoon. Aiemman toimistokäytävän oven rinnalle on rakennettu toinen ovi, minkä vuoksi rakenteita on pitänyt vahvistaa.
Esillä oleva palkki on yksi kymmenistä teräspalkeista, jotka on asennettu vahvistamaan taloa. Vahvistusta tarvitaan, koska taloon on tehty paljon uusia rakenteita: huoneistojen välisiä seiniä, äänieristyksiä, talotekniikkaa sekä katolle uusi lvi-konehuone ja kolme uutta asuntoa.
Rungonvahvistusta on tehty runsaasti talon lähes kokonaan uudelleen rakennetussa kuudennessa kerroksessa, jossa oli aiemmin edustussauna ja nykyistä pienempi iv-konehuone. Kolme asuinhuoneistoa ja uusi konehuone ovat vaatineet rakenteikseen muun muassa teräskehikoita, väliseiniä sekä tukevan kattorakenteen, jonka sisään on piilotettu mittava määrä putkia.
Melkonkadun puoleista taloa on vahvistettu kymmenillä teräspalkeilla, koska taloon on tehty paljon uusia rakenteita.
”Tilaa ei laajennettu juurikaan, mutta kalliita neliöitä ne ovat”, Iivonen sanoo.
Melkonkadun kiinteistön välipohjat on rakennettu erilaisten toimintojen vuoksi äänieristyksen osalta erilaisiksi. Esimerkiksi asunto- ja hoivakerroksen välillä on erilaiset vaatimukset kuin kahden hoivakerroksen välillä. Vastaavasti ravintolan yläpohja on vaatinut melkoisen järeät äänieristeet.
Uutta äänieristystä vaaditaan paikoissa, joissa esimerkiksi viemäri lävistää välipohjan ontelolaatan ja lisäeristeenä käytetyt kipsilevyt. Viemärit pitää koteloida erikseen ja läpivientien tiivistysten kanssa pitää olla tarkkana.
”Kaikki läpiviennit ja kiinnitykset pitää ympäröidä elastisella massalla, jotta minnekään ei jää äänireikiä”, Iivonen sanoo.
Massiivinen määrä putkia piiloon
Rakennusaikana auki olevassa katossa näkyy monin paikoin kipsilevyillä tehtyjä äänieristeitä. Niiden päällä kiertää laajoja kotelointeja, joiden sisälle on mahdutettu talotekniikka.
Putkistojen asentamista taloon on vaikeuttanut se, että monikäyttöisessä talossa huoneistojen linjastot ovat eri kohdissa puhumattakaan alimmaisesta kerroksesta, jossa on hoivatalon ruokala ja sen vaatimat hormijärjestelyt.
”Kylpyhuoneet ja keittiöt eivät ole päällekkäin. Siksi putkia on jouduttu viemään huomattavasti enemmän kuin normaalissa uudiskohteessa,” Eddy Sobott kertoo.
Katolla sijaitsevassa uudessa iv-konehuoneessa on poikkeuksellinen määrä ilmanvaihtokoneita – kymmenkunta, Iivonen on laskenut. Syykin on selvä: muun muassa asuinhuoneistoille, hoitotiloille, ravintolalle, varastoille, arkistolle, porrashuoneille ja palvelutalon asuinhuoneille on omat putkistonsa.
Melkonkatu 22, Helsinki
Pääurakoitsija: Jatke Oy.
Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Mika Päivärinne Oy.
Rakennuttaja: OP Kiinteistösijoitus Oy.
Työt alkoivat: 1/2018.
Kohde luovutetaan rakennuttajalle: 8/2019 – 12/2019.
Mitä valmistuu: kerrosalaa 10 059 neliömetriä. 81 vuokra-asuntoa, hoivakoti, päiväkoti, palveluja ja liiketiloja.
Hybridirakentamisen pilottihanke
Muunto- ja hybridirakentamista on vuosia tarjottu lääkkeeksi kasvukeskusten asuntopulaan. Pelkästään pääkaupunkiseudulla on arvioitu olevan noin miljoonaa neliömetriä tyhjiä tai vajaakäyttöisiä toimisto-, teollisuus- ja logistiikkakiinteistöjä. Niiden muuttaminen asuinkäyttöön on vähintään haasteellista.
”Tällaisessa hakkeessa on valtava määrä muuttujia, joten tällaista ei voida konseptoida. Tontti ja olemassa oleva rakennus ovat lähtökohta, jotka määräävät, mitä voidaan rakentaa ja minkälaisia käyttäjiä voidaan saada”, Jatkeen kiinteistöjohtaja Jesper Lindgren.
Vanhoista kiinteistöistä korjattavat hybridihankkeet eivät yleisty, koska taloudelliset laskelmat tukevat vain harvoin niiden toteuttamista. Isojen kaupunkien parhailla paikoilla niistä kuitenkin pystytään tekemään kannattavia.
Jatkeen kumppani Lauttasaaren hankkeessa on OP Kiinteistösijoitus Oy. Sen hallinnoimat kaksi erikoissijoitusrahastoa, OP Vuokratuotto ja OP Palvelukiinteistöt, ovat ostaneet kohteen.
”Tämä kohde on sijoitusmielessä iso hanke, konversiokohteena ainutlaatuinen ja ensimmäinen laatuaan. Tähän saakka vastaavat ovat olleet uudisrakennuskohteita”, OP Kiinteistösijoituksen rakennuttajapäällikkö Kari Kangasmaa sanoo.
Houkutteleeko tällainen malli jatkossakin sijoittajaa?
”Tutkimme sijoituskohteita hankekohtaisesti. Koska meillä ei ole omia kohteita tai tontteja, nämä tulevat meille rakennusliikkeiltä kiinteistökehityskohteina tarjolle. Hyvin tämä kyllä sopii kokonaisuuteemme varsinkin, kun meillä on tässä mukana sijoittajina kaksi erilaista rahastoa, joilla on erilaiset tuottotavoitteet”, Kangasmaa sanoo.
Markkinoiden kasvu on vauhdittanut useita korjausrakentamisen kehityshankkeita. Myös korjausrakentamisessa ykköstavoitteita on energiatehokkuus.
Korjausvelan paisuminen kasvattaa korjausrakentamisen markkinaa. Energiatehokkuuden parantamiseen etsitään nopeita ja toistettavia ratkaisuja, mutta tulokset ovat laihoja. Vuonna 2013 voimaan astuneiden korjausrakentamisen energiamääräysten soveltaminen käytäntöön on ollut vaikeaa. Määräykset esimerkiksi vaativat yksittäistä rakennusosaa korjattaessa puolittamaan ulkoseinän ja yläpohjan alkuperäinen U-arvo, jotta saavutetaan energiatehokkuuden minimitaso.
Korjausrakentamisen kokonaisarvo vuonna 2017 oli 12,6 miljardia euroa ja korjausurakoiden arvo yhteensä 8,9 miljardia euroa. Rakennetun ympäristön tilaa ja kehitystä arvioivan ROTI-raportin mukaan laiminlyötyjen korjausten määrä olisi 30 ̶ 50 miljardia euroa, kun maamme koko rakennuskannan arvo on 350 miljardia euroa.
Tampereen yliopistossa Vaativien korjaushankkeiden johtaminen -hanketta vetävän rakentamistalouden professorin Arto Saaren mukaan lisäeristäminen on taloudellisesti kannattavaa, jos vaippa on eristävyydeltään heikko. Tällöinkin ulkoseinä kannattaa lisäeristää vasta, kun se kuntonsakin puolesta vaatii korjaamista.
Lähes puolet kiinteistön energiahävikistä tapahtuu ilmanvaihdon kautta. Jos peruskorjataan tai uusitaan ilmanvaihtojärjestelmä, poistoilman lämmön talteenoton vuosihyötysuhteen on oltava vähintään 45 prosenttia ja koneellisen tulo- ja poistoilmajärjestelmän ominaissähköteho saa olla enintään 2,0 kW. Etenkin 1970–80-luvuilla rakennettujen talojen kerroskorkeus on tyypillisesti matala, mikä hankaloittaa muun muassa IV-konehuoneiden ja muun modernin talotekniikan sijoittelua.
”Kustannuspuoli kasvaa, kun uusi talotekniikka vaatii tilaa”, Consti Korjausurakointi Oy:n Helsingin Vallilassa sijaitsevien kahden Varman toimistokiinteistön peruskorjaushankkeen työpäällikkö Esa Surakka sanoo.
Hurjimmissa peruskorjausvisioissa vilahtanut nollaenergiataso on Saaren mukaan helpommin sanottu kuin tehty. Mitä lähemmäs nollaa pyritään, sitä vähemmän on keinoja sen saavuttamiseen ja sitä heikompi kannattavuus.
Haasteena kannattavuus
Korjausrakentamisen kannattavuus on haaste ilman energiatehokkuustavoitteitakin. Consti ilmoitti viime kesänä vaativien käyttötarkoitusten muutosprojektien tuomista tappioista Helsingissä. Lehto Group lakkautti viime vuoden lopussa koko korjausrakentamisen palvelualueensa, koska ei pystynyt toteuttamaan kohteita kannattavasti omalla mallillaan.
”Meidän strategiamme perustuu omissa tehtaissamme esivalmistettujen komponenttien käyttöön ja ratkaisujen vakiointiin. Ne eivät ole korjausrakentamisessa isossa mittakaavassa mahdollisia”, Lehdon johtaja Timo Reiniluoto perustelee.
Korjausrakentamisessa on tunnetusti vähemmän mahdollisuuksia ennakointiin kuin uudisrakentamisessa. Kun uudisrakentamisen puolella rakenteet pystytään suunnittelemaan etukäteen, korjausrakentamisessa nähdään vasta rakenteiden avaamisen jälkeen, mitä niille on tehtävä. Usein se on yllätys.
Yllätykset vaikuttavat aikatauluun ja nakertavat kannattavuutta. Constin Vallilan kohteiden suunnittelu aloitettiin 2014. Consti ei ollut vielä mukana hankkeessa siinä vaiheessa, kun esiselvitykset rakenneavauksineen tehtiin. Kaikkea ei voitu tuolloin aukaista ja tutkia, koska tilat olivat käytössä.
”Nyt ne asiat tulevat vastaan. Aikatauluun vaikuttaa muun muassa se, että tehdään paljon tiivistyskorjauksia, joita ei ollut alun perin urakassa”, Surakka kertoo.
”Kun yllätykset saavuttavat kriittisen massan, silloin ollaan vaikeuksissa”, Consti Korjausurakointi Oy:n toimitusjohtaja Jukka Mäkinen varoittaa.
Koulutukseen panostettava
Korjausvelan lyhentämistä hidastaa myös osaavan työvoiman pula. Projektin vetäjien ja suunnittelijoiden lisäksi tarvitaan timpureita ja muita osaajia, joilla modernin rakentamisen osaamisen lisäksi on tietoa myös vanhoista rakennustekniikoista.
Reiniluoto toteaa, että korjauksessa merkittävä osa kustannuksista on projektinhallinnan hukka-aikaa ja virheitä. Panostamalla työnjohdon ja työntekijöiden koulutukseen saadaan kustannuksetkin hallintaan.
”Tyypillisesti hankesuunnittelun vetää suunnittelija, jolla ei ole hankkeen johtamiskokemusta eikä kykyä arvioida rakennettavuutta”, Saari sanoo.
”Jos suunnittelulla ei ole tarpeeksi resursseja reagoida ajoissa ja urakointipuolella ei riitä osaaminen, kun eteen tulee vaikea asia, silloin hukataan sekä omia että naapurin rahoja”, Mäkinen kiteyttää.
Kannattaako kaikki korjata?
Korjausrakentamisen kehittäminen vaatii pohjaksi oman normiston. Tähän mennessä korjausprojekteja on viety eteenpäin uudisrakentamisen ohjetiedostoilla eli RT-korteilla. Pian valmistuvissa Terve talo -kriteereiden päivityksissä on keskitytty korjausrakentamiseen ottamalla kriteeristöön mukaan muun muassa kuntotutkimuksiin ja purkamiseen liittyviä asioita.
”Jotta vältyttäisiin turhilta ja osittain kustannustehottomiltakin ratkaisuilta, normipuoli pitäisi ehdottomasti hoitaa kuntoon”, Mäkinen korostaa.
Vaikka korjausrakentamisen normit, energia- ja muu tehokkuus sekä työvoiman saatavuusongelmat saataisiin kuntoon, edessä on kysymys, mitä kaikkea pitää korjata? Miten iso osa korjausvelasta on korjauskelvotonta? Siihen ei ole mitään lukuja.
Saari vertaa, että silloin kun kyseessä on tavanomainen kohde, jonka kantava runko ja perustukset ovat kunnossa, korjaaminen on edullisempaa kuin uudisrakentaminen. Kaiken korjaamisessa ei kuitenkaan ole mitään järkeä. Maakunnissa yhä suurempi osa rakennuskannasta on sellaista, jota ei kannatakaan korjata, koska väki muuttaa suuriin asutuskeskuksiin.
”Ruotsissa on paljon purettu huonokuntoisia taloja. Meillä on sama edessä”, Saari ennustaa.
Vanhojen RT-korttien riskirakenteet ovat vielä nykypäivää. Vain suunnittelemalla oikein saamme kosteus- ja homevauriot vähenemään rakennuskannassamme.
Eräät vanhat mallit rakenteiden suunnittelussa ovat iskostuneet suunnittelijoiden ajatusmaailmaan. Betonisokkeleiden sisäpuolinen lämpöeristäminen on riskirakenne, jonka mallinnus on perintöä RT-kortistosta 1950 – 1960-luvulta. Vielä nykyään suunnitellaan ja rakennetaan satoja perustuksia väärin.
Merkittävin virhe on betoni- ja harkkosokkelin lämpöeristäminen vain sen sisäpuolelta. Sisäpuolinen lämpöeristys siirtää talvella nollapisteen sokkelieristeen sisäpuolelle ja aiheuttaa sokkelin jäähtymisen. Kylmä sokkeli jäähdyttää ulkoseinän alaosan pakkasen puolelle melkein kokonaan, mikä ei ole hyvä asia.
Rakennuksen lattian alla maaperässä on aina paljon kosteutta. Se pyrkii siirtymään pienemmän osapaineen suuntaan, jolloin kylmät sokkeli ja ulkoseinän alaosan rakenteet ovat kosteuskondenssille alttiina. Harkkosokkelilla on lämpöeristyskykyä enemmän kuin betonilla, mutta käytännössä eroa ei juuri huomaa.
Sokkelin sisäpuolinen lämpöeristäminen on monella tapaa rakennusfysikaalisesti huonosti toimiva rakenne.
RT-kortti ei poista vastuuta
RT-kortti on pelkkä ohje. Lisäksi on paljon muuta materiaalia, ohjeita sekä erilaisia malleja netissä ja kirjallisuudessa. Rakennemallien rakennusfysikaalisen toiminnan tarkastelu kuuluu aina rakennesuunnittelijalle.
Harkko- ja betonisokkelin lämpöeristys on tehtävä sokkelin keskiosaan tai sen ulkopuolelle. Paras lämpöeristeen paikka on sokkelin ulkopinnassa, jolloin koko sokkeli on talvikautena kokonaan lämpimän puolella, samoin ulkoseinän alaosa. Näin kosteuskondenssiriskit vähentyvät oleellisesti.
Rakennemallinnuksen mukaan kylmällä säällä, pakkasella, siirtyy rakenteen nollapiste lämpimään suuntaan. Mallinnuksen (kuva alla) mukaan 10 pakkasasteen säässä on betonisokkelin sisäpinnan lämpötila noin -6 astetta. Ulkoseinän alaosa on kokonaan pakkasen puolella, ja lattian ja seinän rajakohdassa on viileää eli noin +12 astetta.
Pelkkä rakenteiden kylmyys yksinään ei aiheuta ongelmia, vaan talon alla olevasta perusmaasta diffuusiolla siirtyvä kosteus tiivistyy ja jäätyy kylmiin pintoihin ja rakenteisiin. Tämä fysikaalinen ilmiö aiheuttaa kosteus- ja homevaurioita uusiin rakenteisiin.
Toinen merkittävä tekijä on huonetilojen ulkoseinän alaosan ja lattioiden kylmyys. Mallinnuskuvassa on merkitty nuolella sokkelin sisäosa, jossa talvella on pakkasta pari astetta vähemmän kuin ulkona. Rakennemallissa on talvella pakkanen sisällä ja kosteus- ja homevaurio voi kehittyä rakenteisiin jo ensimmäisen vuoden aikana.
Miten korjataan ja tehdään oikein?
Sokkelin sisäpuolisen eristyksen korjaaminen on mahdollista niin, että kova lämpöeriste sijoitetaan sokkelin ulkopintaan ja suojataan kivipohjaisella levyllä. Muita sokkelin lämpöteknistä toimivuutta parantavia vaihtoehtoja on erittäin vähän tarjolla.
Kaikki lähtee hyvästä ja huolellisesta suunnittelusta. Jos emme opi suunnittelemaan rakenteita oikein, eivät kosteus- ja homevauriot vähene koskaan rakennuskannastamme.
Kaupungit kasvavat ja asuminen keskittyy. Lääkkeeksi tarjotaan muutosrakentamista, modulaariratkaisuja ja asuntotuotannon tehostamista. Rakennuksen elinkaari ja sijainti pitää ottaa entistä tarkemmin mukaan pohdintoihin.
Suomalaiset muuttavat sankoin joukoin haja-asutusalueilta ja maakunnista suuriin kasvukeskuksiin, joissa asuntoja on liian vähän ja ne ovat liian kalliita. Ongelmaa on vaikea ratkaista rakennuskuluja leikkaamalla, sillä yhden asuinkerrostalon kustannuksista noin 40 prosenttia koostuu veroluonteisista maksuista. Lisäksi parhaiden paikkojen rakennusoikeuksien myyminen on muodostunut kaupungeille merkittäväksi tulonlähteeksi.
Yhtenä vaihtoehtona on ehdotettu rakentamisen teollistamista 1960-luvun tapaan, jolloin muurareiden kalliisiin palkkoihin vastattiin elementtirakentamisella. Seuraavaan rakentamisen vallankumoukseen kuuluvat rakennusten elinkaariajattelu, työn tuottavuuden parantaminen sekä kiertotalousnäkökulman huomioiminen.
Erilaiset modulaariratkaisut mahdollistavat tiettyjen työvaiheiden tekemisen säältä suojassa sekä parhaimmillaan kokonaisten talojen siirtämisen paikasta toiseen. Työn tuottavuutta pystytään parantamaan myös materiaalikehityksellä. Esimerkiksi nopeasti kuivuvat pinnat nopeuttavat eri työvaiheita.
”Digitalisaatio parantaa suunnittelua ja jalostaa rakentamisen tuotantomalleja. Työnjohdolla on enemmän aikaa tuotantoketjun sujuvoittamiseen ja laadun varmistamiseen. Kaikenlainen sähläys rakennustyömailla vähenee”, arvioi Talonrakennusteollisuus ry:n johtaja Jukka Pekkanen.
Kaupunkirakenne ja sen painopisteet muuttuvat alati ihmisten muuttaessa ja arvostusten vaihdellessa. Esimerkiksi alueiden houkuttelevuus muuttuu niin kasvukeskuksissa kuin muissa taajamissa.
Samaan aikaan kun suurkaupungeissa kamppaillaan asuntopulan kourissa, pienten kaupunkien ja maaseutukylien raitit hiljenevät ja harmaantuvat. Niissä asuntoja riittää, mutta muuttohalukkaiden löytämisen lisäksi rahoituksen saaminen taloyhtiön suuriin perusparannushankkeisiin voi osoittautua työlääksi. Tästä suomalaisten asuntomarkkinoiden polarisoitumisesta on varoitellut muun muassa Hypoteekkiyhdistys.
VTT:n erikoistutkija Terttu Vainio sanoo, että jatkuva pelottelu asuntomarkkinoiden voittajista ja häviäjistä lisää kehityksen vääristymisen riskiä.
”Uutisoinnin seurauksena isot rakennuttajat innostuvat samoista hyvistä alueista. Näille alueille saatetaan rakentaa jopa liikaa. Onneksi pienet ja keskisuuret toimijat löytävät rakennettavaa myös muualta. Heikommankin kehityksen kaupungista löytyy paikallinen hotspot, missä ainakin vanhoja kohteita kannattaa lähteä korjaamaan”, Vainio toteaa.
Alueilla, joilla väki vähenee ja rakennusten elinkaaret ovat kääntymässä laskuun, ei ole järkevää lähteä toteuttamaan kalliita erusparannushankkeita. Esimerkiksi energiatehokkuutta paranta- vien rakennushankkeiden kallis maine on seurausta niiden yhteydessä tehdyistä julkisivuremonteista. Edullisempaa energiansäästöä saadaan aikaan panostamalla älykkääseen taloautomaatioon ja -tekniikkaan.
”Rakennusten todellinen käyttöikä on otettava vakavammin mukaan asuntorakentamisesta käytävään keskusteluun. Esimerkiksi autioituvien maakuntien hoivakodeista ei kannata tehdä liian pitkäikäisiä, sillä tulevaisuuden seniorit asuvat kaupungeissa”, sanoo Vainio.
Joissakin uudisrakennuksissa ostajat saavat esittää pieniä toiveita viimeistelylle ja huoneistokohtaisille ratkaisuille. Sen suurempaa joustovaraa on tuskin luvassa. Noin kaksikymmentä vuotta sitten asuintilojen muunneltavuus oli kansainvälinen trendi, mutta tämän päivän Suomessa sitä ei juurikaan tehdä, sillä esimerkiksi vesipisteiden ja talotekniikan siirtäminen on työlästä. Tämä haaste rajoittaa pienten kaupunkien tyhjenevien asuinrakennusten uusiokäyttöä ikääntyvän väestön palveluasuntoina.
”Vanhojen asuinrakennusten muuntaminen senioriasunnoiksi on usein vaikeampaa ja kalliimpaa kuin uudisrakentaminen. Vanhoja taloja ei ole suunniteltu mitoituksiltaan rollaattoria tai muita tilaa vaativia apuvälineitä käyttäville vanhuksille”, sanoo Pekkanen.
”Pienemmästäkin kaupungista löytyy paikallinen hotspot, missä ainakin vanhoja kohteita kannattaa lähteä korjaamaan”, toteaa VTT:n erikoistutkija Terttu Vainio.
Ihmiset muuttavat, kaupungit muuttuvat
Kaupungistumisen ympärillä vellovasta keskustelusta on julkaistuista väestöennusteista huolimatta vaikea tehdä yleispäteviä johtopäätöksiä. Ihmisten liikkuessa kaupungista toiseen myös kaupunkirakenne ja sen painopisteet muuttuvat.
Koska kaupungit kilpailevat asukkaista palveluillaan ja työpaikoillaan, voivat tilanteet muuttua nopeasti. Esimerkiksi suurkaupungissa tietyn kaupunginosan ongelmat karkottavat potentiaalisia asukkaita yhtä helposti kuin pikkukaupunkiin rantautunut kansainvälinen it-yhtiö, suuren verkkokaupan logistiikkatoiminnot tai korkeakoulutason oppilaitos houkuttelevat heitä.
”Jyväskylän ja Oulun kaltaiset yliopistokaupungit ovat olleet hyviä kohteita asunto-sijoittajille, sillä näissä paikoissa on riittävästi vuokrakysyntää. Tilanne on sama Rovaniemellä, missä matkailulla ja yliopistolla on suuri vaikutus paikallisiin asuntomarkkinoihin”, sanoo YIT:n johtaja Marko Oinas.
Asuntomarkkinoiden painopisteen siirtyminen suuriin kaupunkeihin ei tarkoita sitä, että Suomessa pitäisi ryhtyä suosimaan halpaa kertakäyttörakentamista. Käytännössä kuitenkin vaikkapa tehostettuun palveluasumiseen tarkoitettujen kohteiden yhteyteen on järkevää rakentaa tulevaisuudessa myös tavallisia asuntoja. Tällöin mahdollisimman pitkään omassa kodissaan pärjäävä asukas voi kunnon heiketessä siirtyä helposti tehostetun palveluasumisen puolelle.
”Elinkaariajattelu näkyy asuntomarkkinoilla koko ajan enemmän. Muun muassa taloautomaation palveluja hoidetaan etävalvonnalla, mikä tarkoittaa ennakoivaa huoltoa. Näin varmistetaan, että rakennus pysyy hyväkuntoisena koko elinkaarensa ajan”, kertoo Oinas.
Joissakin uudisrakennuksissa ostajat saavat esittää pieniä toiveita viimeistelylle ja huoneistokohtaisille ratkaisuille. Joustavuus on kuitenkin mennyt muodista Suomen asuntomarkkinoilla. Vähäinen joustovara osaltaan rajoittaa vanhojen talojen käyttötarkoituksen muuttamista.
Toiminta tehostuu, määräykset lisääntyvät
Digiteknologia tekee vahvasti tuloaan myös työmaiden arkeen. Mobiililaitteiden suorituskyvyn ja ohjelmistojen kehittymisen lisäksi niiden käyttökulttuuri kypsyy sitä mukaa kuin nuorempia diginatiiveja tulee rakennusalalle.
Vaikka asuntorakentaminen ja toiminta työmailla tehostuu, pitää Oinas rakentamisen haasteena määräysten lisääntymistä. Eri alueiden ja kaupunkien toisistaan poikkeavat käytännöt jarruttavat erityisesti kasvukeskusten edullisimpien asuntojen määrän kasvua.
“Kyse on taloudellisesti todella merkittävästä asuntorakentamista koskettavasta tekijästä. Jos työn perässä muuttavia alle 35-vuotiaita halutaan houkutella suuriin kaupunkeihin, on heidän tarpeisiinsa sopivia asuntoja pystyttävä rakentamaan nykyistä yksinkertaisemmin”, hän korostaa.
Ennusteen mukaan asukasmäärä ja siten tarvittava uusien ja vanhojen asuntojen yhteismäärä kasvavat vuoteen 2040 mennessä enää vain kolmessa Manner-Suomen maakunnassa. Uusia asuntoja tarvitaan lisää suurissa kasvukeskuksissa.
Alkuvuonna kolme työntekijää sai surmansa putoamistapaturmissa rakennustyömailla. Kattotöissä tapaturmataajuus pienenee talvella.
Vuoden alusta heinäkuun alkupuolelle oli rakennustyömailla sattunut neljä kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Näistä kolme liittyi putoamisiin. Yksi sattui työntekijän siirtyessä henkilönostimen nostokorista kerrostalon parvekkeelle. Toisessa onnettomuudessa työntekijä putosi varastohallin katolta kattoluukkujen asennustöissä. Kolmannessa kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa työntekijä putosi nosturin puomilta telineasennuksen aikana.
Rakennusteollisuus RT:hen kuuluva Kattoliitto ottaa työturvallisuuden vakavasti, sillä korkealla työskentely lisää vaaroja. Jokaista vakavaa onnettomuutta kohti sattuu useita lievempiä sekä läheltä piti -tapauksia, joiden tutkiminen auttaa estämään tapaturmat.
Kattoliitto tilastoi urakoitsijajäsenten tapaturmat vuosittain, ja lisäksi parikymmentä yritystä raportoi tapahtumat kerran kuukaudessa, kertoo liiton toimitusjohtaja Sanna Nuikka.
”Haluamme tietää, mitä on tapahtunut ja millaisissa olosuhteissa, jotta pääsemme kiinni syihin. Sattuu liukastumisia, kompastumisia ja väärästä ergonomiasta johtuvia tapaturmia.”
Sanna Nuikka pitää yllättävänä, että kattotöissä tapaturmataajuus on pienempi talven pimeillä ja liukkailla säillä kuin kesällä. Tapaturmataajuusluku suhteuttaa tapaturmien määrän työtunteihin, joten se ottaa huomioon, että kattotöitä tehdään talvella vähemmän. Kesällä tapaturmataajuus nousee.
”Silloin tehdään paljon töitä ja ollaan ehkä fyysisesti ja psyykkisesti väsyneitä. Myös lomien jälkeen turvallisuusasioita kannattaa kerrata työpaikoilla.”
Hellekesänä 2018 yleistyivät kuumuuteen liittyvät tapaturmat ja palovammat. Nuikan mielestä syynä saattoi olla kuumuuden väsyttävyys ja se, että helteellä turvavarusteita mielellään vähennetään.
Rakennusteollisuuden tavoitteena on nolla työtapaturmaa vuoteen 2020 mennessä, mutta tähän on matkaa. Tapaturmavakuutuskeskuksen mukaan viime vuonna rakennusalan tapaturmataajuus oli 60, kun kaikkien toimialojen yhteenlaskettu keskiarvo oli 29,1. Kattoliiton jäsenyrityksissä tapaturmataajuus oli viime vuonna 45,8.
Nollaan pitkä matka
Kattoliitto on kartoittanut alan tapaturmia pian vuosikymmenen. Vuonna 2010 tapaturmataajuus oli miljoonaa työtuntia kohti 82,5. Vuonna 2015
tapaturmataajuus oli lähes puolittunut noin 43:een. Tilastoon päätyvät onnettomuudet, jotka johtavat vähintään päivän sairauspoissaoloon.
”Aluksi tapaturmataajuus saatiin kääntymään huomattavaan laskuun, nyt kehitys on hitaampaa.” Nuikka sanoo, että helpommat keinot, kuten kypärien, suojalasien ja turvakenkien käyttö, on jo toteutettu, nyt haasteet ovat pikemminkin asenteissa.
Hän on vakuuttunut siitä, että turvallisuuskoulutus ja -valistus kantavat hedelmää. Syksyllä liitto julkaisee Kattotöiden turvallisuusoppaan. Liiton uusimmassa Toimivat katot -julkaisussa turvallisuusosio on laajennettu ja siirretty alkuun. Julkaisut ovat maksutta saatavilla.
Ennen kuin voidaan ajatella rakennustoiminnan huomattavampaa vauhtiin pääsemistä, on koetettava saada rakennuskustannukset edes pysähtymään jollekin tasolle. Lohduton noususuunta ei voi iankaiken jatkua. Esteiden asettelu työpalkkojen – joista kaikki muu riippuu – jatkuvalle kohoamiselle, on tosin näihin saakka ollut vaikeata. Ammattitaitoisesta rakennustyöväestä on ollut puutetta. Rakennustyöväkeä ovat viime aikoina käyttäneet etupäässä maanviljelijät, jotka liiemmät voittovaransa ovat sijoittaneet rakennuksiensa uudistamiseen ja kuntoon laittamiseen, mikä sinänsä on kaikin puolin hyväksyttävä toimenpide. Työpalkat ovat vaan maalaisrakennustöissä olleet korkeat; on maksettu yleensä niin paljon kuin työntekijät ovat osanneet vaatia. Puhutaan 5– 6 markan tuntipalkoista vapaan asunnon ja ruuan lisäksi.
Tämä maalaisten suuri rakentamis- ja palkanmaksuinto on luonnollisesti vaikuttanut niihin asutuskeskuksissa suoritettuihin rakennustöihin, joiden teettämistä kalliista ajasta huolimatta, syystä tai toisesta, on pidetty välttämättömänä; työpalkat ovat nousseet myös näissä. Maatalousrakennuspuuhien edullisiin palkkausoloihin vedoten ja nojaten koettivat Helsingin uunintekijätkin viime kesänä lakon avulla kohottaa tuntipalkkansa 5 markkaan, saamatta kuitenkaan tahtoansa läpi. Kun vielä otetaan huomioon, että ns. suurrakentelu, lukuisat silta-, pato- ja tehdasrakennukset, päättyvänä rakennuskautena on ollut runsasta ja kiireellistä, on vallinnut työväestön puute selitettävissä ja palkkojen nousu ymmärrettävissä.
Kuitenkin on oikeutuksensa sillä väitteellä, että kalliin ajan vastustamista rakennusalalla ei sanottavasti ole ollut huomauttamista, joskin se perinpohjaisemmin suoritettuna kuvatuissa oloissa olisikin ollut vaikeata. On toimittu vaan umpimähkään, ajattelematta paremmin seurauksia kuin muutakaan. Kuvaavin esimerkki tästä on seuraava. Rakennusmestariliiton toimesta hankittiin sviime kevättalvella tilapäinen poikkeus 8 tunnin työaikalakiin, oikeus kaupungeissakin uudisrakennustöissä teettää 9 tunnin työpäiviä; maalla ja rakennuskorjaustöissä kaupungeissa oli tämä oikeus entuudestaan ja on yhä edelleenkin voimassa. Tästä huolimatta on maassamme lukuisia kaupunkeja, joissa sievä ja valoisa kesä on rakenneltu 8-tuntisin työpäivin, vieläpä eräässäkin kaupungissa, kenties muistin vuoksi, suorittaen yhtä monta markkaa tunnilta kuin työpäivässä on tunteja. Tämä osoittaa suurta välinpitämättömyyttä ja harkinnan puutetta.
Kustannustehokkuudella mitaten toistaiseksi onnistunein IoT-radiolinkkitekniikan sovellus näyttää tulevan Tampereelta, ja se on leviämässä energialaitoksiin ympäri Suomea. Entistä älykkäämpi tekniikka on myös edeltäjiään turvallisempi.
Mielenkiintoisimmat rakennetun ympäristön älysovellutuskohteet löytyvät muualta kuin näkyvimmin itseään älykaupunkeina mainostavilta paikkakunnilta.
Muutaman vuoden kestänyt Enermix Oy:n ja Tampereen Sähkölaitoksen pilottihanke on havainnollistanut, miten kiinteistöjen lämmitys voidaan optimoida. Samalla se on antanut osviittaa siitä, kuinka eri tyyppisiä vuodenkulkuun liittyviä lämmityksen poikkeustilanteita hallitaan.
Älykäs kaukolämpö -palvelun anturit mittasivat lämpötilaa ja kosteutta. Anturit asennettiin useisiin kymmeniin kohteisiin. ”Yhdessä kerrostalossa päästy vuositasolla 10 000 euron säästöön radiolinkkitekniikan, muun muassa LoRa-anturien (LoRa = long range) ja älykkään lämmityksen ohjauksen ansiosta”, kertoo Enermixin toimitusjohtaja Janne Heinonen.
Säädössä puolen asteen tarkkuus
Näiden muuttujien avulla järjestelmä pystyy antamaan kohteesta riippuen 5 – 10 prosentin energiansäästön, kun huoneistojen lämpötilojen keskiarvon oletus lämmityskaudelle oli 21,3 astetta – vaihteluvälin jäädessä runsaaseen puoleen asteeseen suuntaan tai toiseen.
Jos keskimäärin kaukolämpölasku pienenee vuodessa vaikkapa 4 000 euroa per kohde, alkuinvestointien takaisinmaksuajaksi muodostuu 3 – 4 vuotta. Samat parametrit koskevat kaukojäähdytystä.
Pilottihankkeessa anturit mittasivat yhteensä kymmenissä kohteissa lämpötilaa ja kosteutta. Enermixin toimitusjohtajan Janne Heinosen mukaan yhdessä kerrostalossa päästiin 10000 euron vuosisäästöihin LoRa-antureilla ja älykkäällä lämmityksen ohjauksella.
Asuntokohtaisten LoRa-anturien hinta ei ole korkea, mutta kuitenkin moninkertainen verrattuna esineiden internetin eli IoT:n ensimmäisen sukupolven laitteisiin, jotka tyypillisimmillään olivat netistä tilattua kiinalaista elektroniikkaa. Tämän päälle tulevat vielä datan verkkosiirron kiinteät kustannukset. Tampereen pilotissa on käytössä Digitan LoRaWan-radiolinkkiverkko.
”Automaation rakentaminen kerrostalokohteeseen on noin 10 000 euron kertainvestointi”, Heinonen kertoo.
Kaksisuuntaista ja turvallisempaa
Heinonen on uranuurtaja radiolinkkitekniikan hyötykäyttöratkaisujen tuotteistamisessa, ainakin siinä muodossa, että tekniikan hankinnalle ja käyttöönotolle voidaan laskea järjellinen investoinnin kuoletusaika. Esineiden internetin uusi laitesulkupolvi toimii kaksisuuntaisesti; siinä toimii sisäänrakennettu salausaivan, ja datan siirto käyttää radiolinkkitaajuuksia. Kantavuus on hyvä, ja sensorien akut erittäin pitkäikäisiä.
Uudet ratkaisut – monitaajuuksinen LoRa, 868 megahertsin taajuudella toimiva Sigfox tai NB-IoT – ovat läheistä sukua keskenään.
NB-IoT toimii samalla taajuudella kuin gsm. Ensimmäinen NarrowBand-tekniikkaan perustuva älykäs lämpöenergian säästöratkaisu Wattinen yltää LoRan sovellusten kanssa samoihin teholukuihin. DNA:n kehitysjohtaja Mikko Lietsalmi vihjaa tulossa olevasta hintakilpailusta. Kisaa käydään nyt selvästi nimenomaan asuntokohtaisella hinnalla ja investoinnin nopealla kuoletusajalla.
Radiolinkkitekniikasta poiketen avoimessa internetissä toimiva esineiden internetin ensimmäinen sukupolvi oli varsin häiriöherkkä ja turvaton. Se tarvitsi turvakseen erillisratkaisun ja yhteyden turvatunneloinnin. Myöskään datavirran yksisuuntaisuus ei mahdollistanut kovin kunniahimoisia älysovelluksia.
Pilotit älykaupungeissa
Energialaitokset eri puolella Suomea ovat parhaillaan radiolinkkitekniikan parissa valmistelemassa ulostuloja.
Älykaupunki-sana viittaa energia-, liikenne- ja jätehuoltoratkaisuihin. 5G-ympäristön ja radiolinkkiteknologian uskotaan ratkaisevan tiedonkulkuun ja logistiikkaan liittyviä ongelmia älykkäillä energiaratkaisuilla. Konsepteista järein on 6Aika. Se on Suomen kuuden suurimman kaupungin – Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun ja Oulun – yhteinen kestävän kaupunkikehittämisen strategia. Koeympäristöinä toimivat Smart Tampere ja Helsingin Fiksu Kalasatama -hanke pyrkivät vähentämään päästöjä.
Sovelluksia löytyy energiasektorin ulkopuoleltakin. Jyväskylän yliopistossa kehitetyillä LoRa- ja WiFi-teknologioilla voidaan havainnoida ja laskea ihmismääriä rajatuilla alueilla. Piloteissa, muun muassa Kokkolassa ja Jyväskylässä, sensorit keräävät dataa liikenneruuhkista ja välittävät informaation reaaliaikaisesti kaupunkilaisille.
Muutoksen tuulet -sarja käsittelee rakennussektorin uudistumista ja teknologian kehittymistä. Sarjan edelliset osat on julkaistu Rakennustaidon numeroissa 1 ja 2 ja myös ne ovat luettavissa verkossa, rakennustaito.fi
Korkeakosken koulu laajeni, kun puretun siiven tilalle valmistui puurakenteinen laajennusosa. Pääurakoitsija hoiti laajennuksen lisäksi julkisivultaan suojellun kivikoulun peruskorjauksen.
Kotkan kaupunki päätti panna kerralla kuntoon sisä-ilmaongelmien vaivaaman Korkeakosken koulun. Puinen, 1950-luvulla rakennettu ”pahvikoulu” purettiin. Tilalle rakennettiin laaja uudisosa. Samalla nyky-aikaistettiin vanhemman rakennuksen, 1930-luvulla valmistuneen kivikoulun tekniikka.
”Ennakkoajatus oli tulla lähinnä uudisrakentamaan. Peruskorjaus sisälsi kuitenkin monia vaativia yksityiskohtia, kuten uuden puolikerroshissin kuilun rakentamisen”, kertoo pääurakoitsijan, Rakennusliike Kalevi Suntion toimitusjohtaja Mika Suntio.
Vaativalle työmaalle tarvittiin luonnollisesti pätevä vastaava mestari. Koska Suntion tilauskanta oli lähes tapissa, työmaan vetäjän rekrytointi oli tarpeen. Sopivalla hetkellä käyty keskustelu kokeneen mestarin Erkki Långin kanssa johti työsopimukseen, ja nyt keskustellaan jo jatkosta, vaikka Långin eläkeikäraja täyttyi tämän työmaan valmistuttua.
Pääurakka jaettiin kahtia
Oppilaat pääsivät uusiin ja korjattuihin koulutiloihin sovitusti lukuvuotensa alussa. Pihatöiden valmistumisen takarajaksi oli kuitenkin jo alussa määritelty syyskuun puoliväli.
”Tilaaja halusi jakaa pääurakkakokonaisuuden kahteen osaan. Se oli järkevää, koska parakkikoulu tulevan pallokentän paikalta voitiin purkaa pois vasta kesäkuussa, jolloin pääosa töistä oli jo tehty”, Mika Suntio kertoo.
Koulun pihalle ennen työmaan käynnistämistä valmistuneet väistötilat purettiin ennen talonrakennuspääurakan luovutusta tilaajalle. Tuolloin vielä jatkuneeseen pihaurakkaan sisältyi myös louhintaa, joka tehtiin ennen lukuvuoden alkua. Kun oppilaat aloittivat koulun, jäljellä oli enää pienimuotoisia viimeistelytöitä. Sisätiloissa kaikki oli tuossa vaiheessa viimeistelty priimakuntoon.
Kosteudenhallinta oli avainasia
Talonrakentamisen urakka-aika oli mitoitettu 14 kuukauden pituiseksi. Se riitti peruskorjauksen työläydestä huolimatta. Euroja korjaustöihin kului vain runsas kymmenesosa uudistöihin verrattuna, mutta työmääriä vertailtaessa ero oli huomattavasti pienempi, koska uutta hissiä lukuun ottamatta merkittäviä hankintoja talonrakennuksen korjausosuuteen ei sisältynyt. Sen sijaan talotekniikan uusiminen oli merkittävä menoerä.
”Ilmanvaihto oli aiemmin painovoimainen. Uusi iv- ja muu talotekniikka saatiin mahdutetuksi alakattojen suojiin”, Erkki Lång kertoo.
Talotekniikkaurakoitsija työmaalla oli yhteensä neljä, jotka kaikki olivat suorassa sopimussuhteessa tilaajaan – kuitenkin alisteisina pääurakalle. Yhteensä talotekniikan kustannukset nousivat noin 15 prosenttiin vajaan 10 miljoonan euron kokonaisinvestoinnista. Vanhan kivikoulun puolella talotekniikan osuus kustannuksista oli suhteellisesti hieman suurempi kuin uudisosassa.
”Työmäärä ja kustannukset olisivat olleet varmaankin suuremmat, jos talo olisi suojeltu myös sisäpuolelta. Suojelusta johtuvia rajoituksia ei juurikaan ollut, ja työt voitiin tehdä siten kuin oli teknisesti järkevintä”, Lång kertoo.
Uudisosan rakentamisessa kosteudenhallinta oli keskeisessä osassa: tulevien kosteusvaurioiden välttämiseksi kaikki työt tehtiin suojakatoksen alla.
Myös akustiikkaan kiinnitettiin erityistä huomiota, koska ruokasali ja auditoriolla varustettu musiikkiluokka sijaitsevat vierekkäin. Niitä erottaa siirrettävä desibeliseinä, jonka avulla melu vaimenee 45 desibelin verran seinän läpäistessään.
Helsingin Pirkkolan jäähallin purku-urakasta syntyvää materiaalia hyödynnetään muun muassa energiantuotannossa ja uusien rakennushankkeiden maantäytössä. Kierrätys onkin nouseva trendi purkumarkkinoilla.
Pirkkolan vuonna 1974 valmistunut jäähalli sekä vuonna 1992 rakennettu varajäähalli katoavat lopullisesti liikuntapuiston maisemasta kuluvan syksyn aikana. Sisäilmaongelmista kärsineet tilat ehtivät olla vuoden käyttökiellossa ennen purkutöiden alkamista. Tontille rakennetaan uudet hallit.
Työmaalta tavoitettu Deleten projektipäällikkö Hannu Koski kertoo, että purku-urakka on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Suurimmat haasteet ovat liittyneet purkutyöstä syntyvään pölyyn, jonka leviämistä ulkoiluteille ja läheiselle Plotin lammelle on rajoitettu kastelemalla työmaan pölyäviä kohteita.
”Vanhemman osan kattorakenteissa on paljon eristevillaa, jonka pölyämistä on mahdotonta estää kokonaan. Pölyn määrää voidaan kuitenkin rajoittaa kastelemalla purettavat rakenteet mahdollisimman hyvin ennen työn aloittamista”, sanoo Koski.
Purkukohteena pitkän jännevälin omaava jäähalli on sekä mielenkiintoinen että haastava. Halli puretaan yksi
tuentaväli kerrallaan, mikä edellyttää purkutyössä käytettäviltä koneilta riittävää ulottuvuutta. Työmaan turvallisuus varmistetaan pitämällä purkumiehistö pienenä sekä asettamalla kohteen ympärille riittävä määrä vahteja.
Syntypaikkamurskaus yleistyy
Pirkkolan jäähallin purkamisesta syntyy jätettä 5 500 tonnia, josta valtaosa muodostuu betonista. Tosin jätteestä puhuminen ei täysin vastaa todellisuutta, sillä purun yhteydessä syntyville materiaalivirroille on luvassa uusi elämä esimerkiksi maarakentamisessa uusiokiviaineksena tai energiantuotannossa.
”Tänä päivänä betoni on merkittävä raaka-aine, joka voidaan jalostaa uusiokäyttöön suoraan sen syntypaikalla. Esimerkiksi Pirkkolan jäähallin rakenteista ja perustuksista saatava betonimassa murskataan työmaa-alueella”, Koski kertoo.
Perinteisesti kunnat ovat suhtautuneet nihkeästi betonijätteen syntypaikalla tapahtuvaan murskaamiseen siitä
aiheutuvan melun ja pölyn takia. Asenteet ovat kuitenkin muuttuneet viime vuosina myönteisempään suuntaan. Pirkkolan jäähallin kohdalla lupa heltisi Helsingin kaupungilta helposti. Vastaavanlaisia hankkeita on toteutettu myös muun muassa Porvoossa ja Keravalla.
”Onhan se järjetöntä kuljettaa betonijäte jonnekin muualle murskattavaksi ja tuoda se sen jälkeen mahdollisesti jopa samalle työmaalle maantäyttöaineeksi. Nykyään murskaamisesta koituvat meluhaitat ovat pienet, ja pölyongelma on ratkaistavissa mobiilimurskaimissa erilaisilla pölynsidontajärjestelmillä. Kauhamurskaimen kohdalla ongelmaa ei ole, sillä betonin pudotuskorkeus on pieni”, pohtii Koski.
Vanhan purkamista ei pelätä
Pirkkolan jäähallin sisäilmaongelmat kuvastavat kasvavan purkubuumin taustoja. Koulujen ja muiden julkisten tilojen terveellisyys puhuttaa, joten kunnat ovat aikaisempaa valmiimpia purkamaan vanhaa ja rakentamaan uutta. Tämän lisäksi uudistunut asunto-osakeyhtiölaki mahdollistaa asuinrakennusten purkupäätösten tekemisen ilman sadan prosentin kannatusta.
”Jos rakennus ei voi hyvin ja korjausvelka kasvaa vuosi vuodelta, on yhtenä vaihtoehtona sen purkaminen ja uuden rakentaminen. Uuteen rakennukseen saatetaan tehdä lisää tilaa rakennuskustannusten osittaiseksi kattamiseksi”, sanoo Deleten aluepäällikkö Tommi Järvinen.
Deleten projektipäällikkö Hannu Koski kertoo, että Pirkkolan jäähallin betoni murskataan työmaa-alueella.
Yhä useammin purkutöiden yhteydessä irrotettavat valaisimet, ovet, ikkunat ja karmit päätyvät sisustusdesignerien käsiin. Tällaisen kiertotalouden pullonkaulana on kuitenkin purettavan tavaran valtava määrä ja sen suhteellisen vaatimaton kysyntä. Siksi jokaista ovenkahvaa ja ikkunanpokaa on mahdotonta pelastaa. Rakennusmateriaalien ja erityisesti betonin kohdalla tilanne on toinen.
”Suomessa purkubetonia on kierrätetty 1980-luvulta lähtien. Silti sen käyttö on ollut pitkään lasten kengissä. Asetelma on parantunut uuden MARA-asetuksen myötä, joka mahdollistaa purkujätteiden laajemman käytön maarakentamisessa. Suurempia, täyttöpaksuudeltaan yli 1,5 metrin projekteja pystytään toteuttamaan ympäristöluvan puitteissa”, kertoo Järvinen.
Uusiobitumin suosio vähäistä
Vaikka purkujätteistä puhutaan yhä yleisemmin uudelleenkäytettävinä purkutuotteina, kaivataan alalle Järvisen mielestä lisää innovatiivisia pelinavauksia. Suunta on toki oikea, sillä jo nyt puusilppua hyödynnetään puulevyjen valmistuksessa, käytettyä lämmöneristettä uudessa puhallusvillassa ja vanhaa kattohuopaa bitumin tuotannossa.
Ongelmallisia kierrätettäviä ovat edelleen muun muassa PVC-muovit,
lasikuitu ja märät eristevillat, joiden kuivattaminen uusiokäyttöön ei ole kustannustehokasta. Liukenemattomia PVC-muoveja pystyttäisiin hyödyntämään ratsastuskenttien muovirouheena, mutta lakipykälät ovat toistaiseksi sen esteenä.
”Kattohuovasta tuotettua bitumia on mahdollista käyttää asfaltin valmistuksessa, mutta jostain syystä sen kysyntä on edelleen pientä. Kyseistä materiaalia syntyy vuosittain noin 15 000 – 16 000 tonnia. Ihmettelen kovasti, miksi sitä ei hyödynnetä asfaltointiurakoissa”, kummastelee Järvinen.
