Itsenäisyyden satavuotisjuhlaistunto pidetään vuonna 2017 peruskorjatussa Eduskuntatalossa. Eduskunnan suojellun päärakennuksen ja lisärakennusten talotekniikka, sisäolosuhteet, turvallisuus ja esteettömyys saatetaan mahdollisimman lähelle nykyvaatimusten tasoa.
Lisäksi kaikki pinnat ja kalusteet saneerataan ja osin restauroidaan. Kun mukaan lasketaan myös uusien maanalaisten tilojen rakentaminen, peruskorjauksen kokonaiskustannukset ovat viimeisimmän kustannusarvion mukaan 272 miljoonaa euroa.
Vuoden 2017 syksyllä ennen kuin Suomi joulukuussa viettää satavuotisjuhliaan, eduskunta pääsee palaamaan Sibelius-Akatemiaan rakennetuista väistötiloista peruskorjattuun Eduskuntataloon. 1931 valmistuneen arkkitehti J. S. Sirénin suunnitteleman ja Helsingin Arkadianmäellä sijaitsevan päärakennuksen peruskorjaus kruunaa 2007 käynnistyneen eduskunnan kiinteistöjen ja myöhemmin valmistuneiden laajennusten peruskorjauksen, jonka yhteydessä on rakennettu myös uusia maanalaisia tiloja.
Peruskorjauksen ulkopuolelle jäi vain vuonna 2004 valmistunut arkkitehti Pekka Helinin suunnittelema eduskunnan lisärakennus eli Pikkuparlamentti.
”Kymmenen vuoden aikana peruskorjattavien eduskunnan kiinteistöjen kokonaispinta-ala on noin 100 000 bruttoneliötä”, hankkeen projektinjohtajana toimiva eduskunnan kiinteistötoimiston apulaistoimistopäällikkö Hannu Peltonen sanoo.
Maanalaisten tilojen laajuus on aiemmin julkisuudessa esitettyjen tietojen perusteella 28 000 m². Eduskunnasta ei kuitenkaan vahvisteta maanalaisia tiloja koskevia tietoja, koska ne on luokitettu salaisiksi.
Useisiin osakokonaisuuksiin jaettu hanke on laaja ja vaativa. Erityisen vaativaa on parhaillaan käynnissä oleva laajuudeltaan noin 24 000 bruttoneliön päärakennuksen peruskorjaus, jossa suojeltuun rakennushistoriallisesti arvokkaaseen kiinteistöön sovitetaan muun muassa nykyaikainen talotekniikka. Tekniikka sijoitetaan osittain maan alle rakennettuihin tiloihin.
”Koko hanke sai alkunsa tästä Suomen suurimmaksi putkiremontiksi kutsutusta osuudesta, koska päärakennuksen tekniset järjestelmät ovat todellakin tulleet tiensä päähän. Sähköjärjestelmät, jotka taloteknisistä järjestelmistä liittyvät osittain myös henkilöturvallisuuteen, kyetään uusimaan täysin nykyvaatimuksia vastaaviksi. Lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmien osalta tavoitteena on päästä niin lähelle nykyisiä rakentamismääräysten mukaisia vaatimuksia kuin ne on taloudellisesti järkevin kustannuksin mahdollista toteuttaa suojellussa rakennuksessa”, Peltonen sanoo.
Apua kaukokylmästä
Energiatehokkuutta parantaa huomattavasti tehokkaan lämmön talteenottolaitteiston asentaminen päärakennukseen, kun aiemmin lämmin poistoilma on puhallettu suoraan ulos, sekä energiatehokkaampien ikkunoiden ja lämmöneristeiden vaihtaminen lisärakennuksiin. Peruskorjauksessa työhuoneisiin tulee myös jäähdytys, ja kiinteistö liitetään kaukokylmäverkkoon.
”Peruskorjauksen yhteydessä eduskunnan kiinteistöihin asennetaan nykyaikainen yhtenäinen rakennusautomaatiojärjestelmä sekä parannetaan henkilö- ja paloturvallisuutta. Esteettömyyttä parannetaan muun muassa lisäämällä hissejä. Peruskorjauksen jälkeen liikuntarajoitteiset pääsevät esimerkiksi yleisölehterille ja asioimaan kiinteistössä ilman avustajaa”, Peltonen kertoo.
Peltosen mukaan peruskorjauksen kotimaisuusaste on sekä työn että materiaalien osalta korkea. Ennen kuin työmaalle pääsee työskentelemään, on henkilöille tehty turvaselvitys, joka kestää Suomen kansalaisille kaksi viikkoa ja ulkomaalaisille työntekijöille monta kuukautta.
”Työmaalla on tällä hetkellä enintään viisi prosenttia ulkomaisia työntekijöitä. Päärakennuksen noin 3 500 kalustetta on kotimaisilla kunnostusurakoitsijoilla käsiteltävänä eri puolilla maata. Aiemmissa vaiheissa kalustetoimittajana on ollut muun muassa virolainen puusepänliike.”
Eduskuntatalo on rakennettu pääosin kotimaisesta kivestä ja muista materiaaleista, mutta arkkitehtonisia vaikutteita, materiaaleja ja erikoisosaamista haettiin jo rakennusaikana 1900-luvun alkupuolella myös ulkomailta. Päärakennuksessa julkisivujen ikkunat ovat englantilaisia Crittall-ikkunoita, ja äänenvaimennukseen käytetty istuntosalin sokeriruokokatto on tuotu Yhdysvalloista, koska arkkitehti Sirén ihastui näihin materiaaleihin ulkomaanmatkoillaan.
”Stukkorapattujen pintojen toteutuksessa oli mukana italialainen stukkomestari”, Hannu Peltonen kertoo esimerkin ulkomailta hankitusta erikoisosaamisesta talon rakennusaikana.
Huomaamaton lopputulos
Peruskorjauksen pääsuunnittelijana on maanpäällisten tilojen osalta arkkitehti Peter Verhe Arkkitehtitoimisto Helin & Co Oy:stä ja maanalaisissa tiloissa insinööri Leo Sorjonen Pöyry Finland Oy:stä. Rakennuttajakonsulttina on Indepro Oy.
”Hankkeen alussa suunnittelijat esittivät yhteisen tavoitteen, että eduskunnan kiinteistöjen peruskorjauksen jälkeen pitäisi näyttää siltä kuin mitään ei olisi tehty. Rakennushan on suojeltu ympäristöministeriön päätöksellä. Joku voi tietysti kyseenalaistaa sen, että mihin ne 272 miljoonaa sitten on käytetty”, Hannu Peltonen sanoo.
Ensimmäinen noin 80 miljoonan euron kustannusennuste vuonna 2007 perustui olemassa olevien tilojen teknisiin korjaustarpeisiin. Peltosen mukaan projektin edetessä alkuperäiset korjausehdotukset on todettu riittämättömiksi, ja siksi myös projektin laajuus ja sen myötä samalla kokonaiskustannukset ovat kasvaneet.
”Sen jälkeen kun päätöksiä hankkeen laajentamisesta on tehty, kustannukset ovat pysyneet melko lähellä konsultin kustakin vaiheesta etukäteen rakennusosa-arvion pohjalta tekemiä arvioita. Esimerkiksi maanalaisten tilojen osalta korjaussuunnitelmassa oli aluksi vain olemassa olevien tilojen vähäistä kunnostusta, mutta laajennetun hankesuunnitelman mukaisten maanalaisten tilojen rakentaminen maksoi arvioidun 78 miljoonan euron sijaan 74 miljoonaa euroa. Ainoa suurempi yllätys ja kustannusarvion ylitys oli silloin, kun päärakennuksen urakkatarjoukset avattiin”, Peltonen toteaa.
Eduskunnan päärakennuksen peruskorjauksen osalta tarjoukset saatiin Lemminkäinen Talo Oy:ltä ja SRV Rakennus Oy:ltä. Pääurakoitsijaksi tavoitehintaisena projektinjohtourakkana toteutettavaan hankkeeseen valittiin Lemminkäinen hieman alle 85 miljoonan euron urakkatarjouksella, joka oli toista miljoonaa euroa halvempi kuin SRV:n.
”Tarjoukset ylittivät yli 50 prosentilla etukäteen tekemämme rakennusosapohjaisen kustannusarvion, mitä voidaan pitää hyvin poikkeuksellisena ylityksenä. Yksi syy tähän oli luultavasti se, että hanke on täysin uniikki, eikä urakoitsijoille ole kertynyt vastaavien hankkeiden toteutuksesta vertailu- ja kustannustietoa. Peruskorjauksessa on aina varauduttava myös esimerkiksi rakenteista vasta toteutusvaiheessa paljastuviin yllätyksiin”, Peltonen sanoo.
Maan alle päätettiin peruskorjauksen yhteydessä rakentaa tilat, jotka mahdollistavat muun muassa logistiikan ja jätehuollon sijoittamisen maan alle sekä eduskunnan toiminnan turvaamisen poikkeusoloissa. Tässä yhteydessä toteutettiin myös uusi liikennetunneli, joka mahdollistaa saapuvan ja poistuvan tavaraliikenteen normaalilla ajoneuvokalustolla.
”Maanalaisten tilojen osalta todettiin, että ne kannattaa rakentaa samalla kun rakennukset revitään muutenkin auki”, Hannu Peltonen mainitsee.
Teksti Sampsa Heilä, kuvat Hanne Salonen
Eduskunta laajentaa, muu yhteiskunta tehostaa
Teksti Sampsa Heilä
Vuonna 1931 valmistuneen eduskunnan päärakennuksen peruskorjaus ja varustaminen nykytekniikalla saa varmasti kansalaisilta laajan hyväksynnän. On tärkeää, että kansakunnan arvorakennusten jalokiviin kuuluva, suomalaisuutta arvokkaalla tavalla henkivä rakennus pidetään hyvässä kunnossa ja sen toiminnallisuutta, sisäolosuhteita ja energiatehokkuutta parannetaan.
Sen sijaan voi kysyä, onko Suomen talouden jo pitkään jatkuneessa epävarmuudessa ja valtion velan kasvaessa nopeasti vuodesta toiseen eduskunnallakaan todellisuudessa varaa tehdä kaikkea mitä nyt ollaan tekemässä. Hankeohjelman laajeneminen ja peruskorjauksen kustannusten kasvaminen alkuperäisestä noin 80 miljoonasta eurosta 272 miljoonaan euroon on millä tahansa mittarilla arvioituna käsittämättömän suuri muutos etenkin julkisessa verovaroin toteutettavassa rakennushankkeessa.
Eduskunnassa työskentelee noin tuhat ihmistä, joten Eduskuntatalon tilatehokkuus 100 000 m²:n tiloissa on yli sata m² jokaista työntekijää kohti. Tämän voi suhteuttaa esimerkiksi siihen, että valtion kiinteistökannan rakennuttamisesta ja ylläpidosta vastaavien Senaatti-kiinteistöjen omassa käytössä olevien tilojen tilatehokkuus on tällä hetkellä keskimäärin alle 30 m² työntekijää kohti. Senaatti-kiinteistöjen tavoite uudisrakentamisessa on vuoteen 2020 mennessä alle 20 m² henkeä kohti.
Yksityisellä puolella on saavutettu uudisrakennuksissa jo huomattavasti tämän alle meneviä tilatehokkuuksia, mikä tuo säästöjä tilakustannusten lisäksi myös esimerkiksi lämmitys- ja jäähdytyskustannuksissa. Samalla kasvihuonekaasujen päästöt pienenevät.
Yrityksissä on siirrytty jo laajasti koppikonttoreista monitilatoimistoihin, koska tilatehokkuuden lisäksi kilpailukyvylle ja kehitykselle tärkeät tiedonkulku ja yhteisöllisyys paranevat.
Vaikka eduskunnassa on istuntosalin lisäksi paljon muitakin tavanomaisesta toimistotalosta poikkeavia tiloja ja suojelumääräykset käytännössä rajoittavat seinien kaatamista maksimaalisen tilatehokkuuden saavuttamiseksi osassa kiinteistöjä, ero on niin valtava, että tehostamisen varaa luulisi löytyvän. Sen sijaan peruskorjauksen yhteydessä päätettiin rakentaa 74 miljoonalla eurolla uutta tilaa maan alle, vaikka 42 miljoonaa euroa maksanut Pikkuparlamentti toi viimeksi vain reilut kymmenen vuotta sitten jälleen 17 000 uutta neliötä eduskunnan käyttöön. Tilatehokkuutta heikentävä tilojen kasvu oli pelkästään tässä laajennuksessa noin 17 neliötä jokaista eduskunnassa työskentelevää kohti.
Tähän Hannu Peltonen huomauttaa, että kaikki peruskorjattavat rakennukset ovat suojeltuja niin sisältä kuin ulkoa. Sisätiloissa on kolme eri suojeluluokkaa, jotka ovat ohjanneet suunnittelua.
”Kun esimerkiksi vanhat asuntosiivet peruskorjattiin toiseen käyttöön (toimistotila sekä esteetön yleisösisäänkäynti ja kokoustiloja), Museovirasto halusi, että eräät vanhoista asunnoista muistuttavat tilaratkaisut säilytetään, jotta kerroksellisuus jää näkyviin. Käytännössä tämä tarkoitti, että meillä ei ollut vapaat kädet poistaa kaikkia sisäseiniä maksimaalisen tilatehokkuuden saavuttamiseksi. Virkamiespuolella on pienennetty työhuoneiden kokoja ja osittain myös rakennettu maisemakonttoreita. Kansanedustajien työhuoneiden koko on noin 10 neliötä, eikä niiden yhdistämistä maisemakonttoreiksi pohdittu.”
Eduskunnan apulaistiedotuspäällikkö Rainer Hindsberg kertoo, että maan alle on rakennettu logistiikkatilaa, arkisto- ja varastotilaa, uusi ajotunneli sekä väestönsuoja.
”Maanalaisten tilojen rakentamisesta päätettiin tarkan harkinnan jälkeen. Osa näistä tiloista on lakisääteisiä. Myös talotekniikkaa on viety maanalaisiin tiloihin, koska suojellut maanpäälliset osat eivät mahdollista esimerkiksi ilmastointikonehuoneiden sijoittamista Eduskuntatalon katolle”, hän sanoo.
Vuosikymmenestä toiseen jatkuva tilojen laajentaminen on mahdollista, koska eduskunta ei toimi kilpailluilla markkinoilla, vaan kiinteistöjen rakentamisen, ylläpidon ja peruskorjaukset maksaa kansa. Kansanedustajat edustavat kansaa myös siinä suhteessa, ettei saavutetuista eduista haluta helposti luopua. On paljon helpompi haluta entistä parempia tiloja, vaikka se sitten kasvattaisikin valtion velkaa. Ja vaikka pelkästään uusien maanalaisten tilojen rakentaminen maksaa lähes saman verran kuin koko peruskorjauksen kustannusarvioksi alun perin laskettiin.
Jokainen uusi neliö kasvattaa rakennuskustannusten lisäksi myös Eduskuntatalon energia-, siivous- ja muita ylläpidon ja huollon kustannuksia sekä tulevien sukupolvien maksettavaksi jääviä tulevien peruskorjausten kustannuksia. Tämän takia on koko lystin kustantavien – ja viime kädessä veronmaksajien – kannalta on tärkeää kuulla, että eduskunnan toimielimet ovat päättäneet näkymättömiin jäävästä Eduskuntatalon maanalaisesta 74 miljoonaa euroa maksaneesta laajennuksesta salassa pidettävine tiloineen vasta huolellisen ja tarkan harkinnan jälkeen.
Urakoitsijan pysyttävä hankkeesta vaiti
Eduskuntatalo on Suomen julkisista julkisin kiinteistö, ja siksi sen peruskorjausta ja laajennusta koskevan tiedon pitäisi olla turvallisuuden kannalta salassa pidettäviä asioita lukuun ottamatta avoimesti kansalaisten ja tiedotusvälineiden saatavilla. Hankkeeseen liittyvissä urakka- ja muissa toimittajasopimuksissa on kuitenkin avoimen yhteiskunnan ja sananvapauden kanssa ristiriidassa oleva ehto, joka rajoittaa tiedon saantia, sillä urakoitsijaa ja muita hankkeeseen osallistuvia ei saa haastatella eikä työmaalla voi käydä.
”Olemme lähteneet siitä, että urakoitsija voi kertoa omasta yrityksestään niin paljon kuin haluaa, mutta tästä projektista ei mitään. Aika pitkälle se perustuu siihen, että näissä projekteissa joku osa on suunnitelmien ja tilojen osalta niin sanotusti salassa pidettäviä, ja näin me yritämme pitää sitäkin niin sanotusti omissa käsissä. Ja kun aikataulu on kireä ja ajattelee, miten kiinnostava eduskunnan toiminta ja sitä kautta tämä talokin on Suomen mediassa, päädyimme siihen että annamme urakoitsijalle työrauhan”, apulaistoimistopäällikkö Hannu Peltonen perustelee tiedotuslinjaa.
”Tiesimme jo alun perin pohtiessamme asiaa eduskunnan apulaistiedotuspäällikkö Rainer Hindsbergin kanssa, että peruskorjaushankkeeseen syntyy kiinnostusta. Aikanaan tällainen tiedotussuunnitelma on hyväksytty eduskunnan rakennustoimikunnassa ja kansliatoimikunnassa, ja sitä me noudatamme. Tiedotussuunnitelma on myös käytännössä hyväksi havaittu, koska ensisijaista on, että hanke pääsee etenemään suunnitellusti.”
Lemminkäisen edustaja vastasi Rakennustaidon haastattelupyyntöön Eduskuntatalon peruskorjauksesta, että hän on yhteydessä eduskuntaan ja palaa sen jälkeen asiaan.
”Kävin vielä asian läpi eduskunnan kanssa. Pysymme tässäkin tapauksessa urakkasopimuksemme mukaisessa menettelyssä, eli eduskunta hoitaa tiedottamisen ja mediayhteydet, eli vastaa kysymyksiin työmaan osalta”, Lemminkäiseltä vastattiin.
Kysymykseen, mihin lakipykäliin tiedotussuunnitelma perustuu, Hindsberg vastaa:
”Meidän näkökulmasta kysymys siitä kuka vastaa median peruskorjauskysymyksiin, on työnjakoa ja organisointia koskeva kysymys, ei mikään sananvapausasia. Tiedotussuunnitelma ei varsinaisesti kiellä urakoitsijan haastattelemista. Sen sijaan tiedotussuunnitelma ohjaa toimittajat peruskorjausviestinnästä vastaaville henkilöille, joiden tehtävänä on löytää omasta organisaatiosta oikeat henkilöt vastaamaan toimittajien kysymyksiin”, hän muotoilee.
”Sen jälkeen kun peruskorjaus alkoi maaliskuussa 2015, olen saanut toimittajilta ja kuvaajilta lähes sata pyyntöä vierailla työmaalla. Aikataulukriittistä peruskorjausta ei voida toteuttaa niin, että työmaalla on mediavierailuja joka päivä.”
Hän kertoo, että työmaalla tullaan järjestämään tiedotusvälineille hankkeen aikana yksi tai kaksi tutustumisvierailua.
Nähtäväksi jää, miten tiukasti urakoitsijat ja muut hankkeen osapuolet voivat silloin käytännössä noudattaa eduskunnan toimielinten vahvistaman tiedotussuunnitelman mukaisia sopimusehtoja siitä, että tilaaja vastaa yhteyksistä tiedotusvälineiden kanssa. Pitääkö esimerkiksi pääurakoitsija tilaisuudessa esityksen ja saako hän vastata oma-aloitteisesti tiedotusvälineiden esittämiin kysymyksiin.
”Tilaisuuksien ohjelmaa ei ole vielä tarkemmin suunniteltu”, Hindsberg sanoo.
”Tämä ei ole poikkeuksellinen tapa hoitaa organisaatioviestintää. Esimerkiksi Presidentinlinnan peruskorjausprojektissa oli urakoitsijoiden haastattelemisen suhteen sama linja kuin eduskunnassa”, hän jatkaa.
The post Suomen laajin peruskorjaushanke appeared first on Rakennustaito.fi.